UKKO.fi haluaa nostaa esiin pienyrittäjien tekemää työtä ja juhlistaa miljardin euron rajan ylittymistä pienyrittäjien laskutuksessa – pienyrittäjät ovat laskuttaneet UKKO-palvelun […]
Uutiset
Suomalainen kiinteistönvälitysyhtiö löysi kilpailuedun teknologiasta ja alkaa valloittaa Eurooppaa
Suomalaisomisteinen Strand Properties on kasvanut voimakkaasti Espanjassa ja kehittänyt samaan aikaan omaa edistyksellistä teknologiaansa yhdessä Suomen johtavan teknologiayhtiö Reaktorin kanssa. […]
Suomessa asuvien mielenterveys on heikentynyt vielä koronapandemian jälkeenkin
Viidesosalla suomalaisista työikäisistä on merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Kaikkein kuormittuneimpia ovat 20–39-vuotiaat. Lisäksi väestön stressitaso on nousussa kaikissa ikäryhmissä. Heikentynyt mielenterveystilanne […]
Ukissa paikallinen hanke pyrkii lisäämään sähköautojen latausmahdollisuuksia
Uudessakaupungissa panostetaan nyt sähköautojen latausinfran kehittämiseen.Valtakunnallinen Suomen ympäristökeskuksen hallinnoima hanke on otettu käyttöön vuonna 2022 ja jatkuu tämän vuoden loppuun […]
Huhtihovi Oy pilotoi Salossa uutta teknologiaa hoivatyönsä tueksi eLive Ecosystem Oy:n kanssa
Kotimainen ikääntyneiden asumispalveluiden tuottaja Huhtihovi Oy on solminut sopimuksen yhteistyöstä eLive Ecosystem Oy:n kanssa. Yhteisellä pilottihankkeella selvitetään sensoriteknologian soveltuvuutta ja […]
Ensimmäisen vuosineljänneksen ensirekisteröinnit jäivät viime vuoden tahdista
– kuljetusalan lakot ovat siirtäneet uusien autojen rekisteröintejä Maaliskuussa rekisteröitiin 6 486 uutta henkilöautoa, mikä on 15,5 prosenttia vähemmän kuin […]