1990-luvun lama-aika sai Suomessa aikaan keskustelua, jossa työttömiä pidettiin syypäinä omaan työttömyyteensä. Vastaiskun tälle tarjosivat suomalaisen lama-ajan komediaviihteen joutilaat miehet, Pekot ja Uunot, jotka olivat oman elämänsä aktiivisia ja pidettyjä toimijoita. FM Noora Kallioniemi perehtyi kulttuurihistorian alan väitöstutkimuksessaan näihin joutilaisiin miehiin. Tutkimus osoittaa, että viihteellä on merkitystä yhteiskunnallisissa kriiseissä ja se antaa katsojille välineitä käsitellä ajankohtaisia ilmiöitä.
Audiovisuaalinen komediaviihde osallistui 1990-luvun lama-ajan yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti. Elokuvat ja televisio-ohjelmat rakensivat kansalaisten ymmärrystä politiikasta ja lama-ajan tilanteesta. Komediaviihde nosti yhteiskunnalliseen keskusteluun poliittisia teemoja. Samalla viihde tarjosi henkisen pakopaikan ankarassa lamassa.
FM Noora Kallioniemi perehtyi väitöstutkimuksessaan suomalaisen lama-ajan komediaviihteen joutilaisiin miehiin. Kulttuurihistoriallisen näkökulman avulla Kallioniemi havainnollistaa tutkimuksessaan komedian merkitystä poliittiselle ymmärrykselle Suomen lähihistoriassa.
– 1990-luvun lama-aika ja sitä seurannut massatyöttömyys toivat julkiseen keskusteluun puhetavan, jossa työttömyyden syitä etsittiin työttömästä itsestään. Tämän vastakuvana suomalaisen elokuvan ja television työttömät ja joutilaat miehet eivät olleet reppanoita, vaan oman elämänsä aktiivisia toimijoita ja yhteisönsä pidettyjä jäseniä, kertoo Kallioniemi.
Joutilaisuus on perinteisesti ollut yläluokalle varattu etuoikeus
Työtön ei ole saanut olla joutilas, vaan hänen velvollisuudekseen on nähty pyrkimys nousta kuvitellusta kurjuudesta kovan työn kautta yhteiskunnan tuottavaksi osaksi. Kallioniemen mukaan suomalainen lama-ajan komediaviihde haastaa tämän käsityksen.
– Kotimaisen elokuvan työttömät ja joutilaat miehet elävät todeksi sananlaskua ”tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”. Uuno Turhapuron ja Pekko Aikamiespojan kaltaiset kotimaisen viihteen hahmot ovat tehneet työn välttelystä taiteenlajin, sanoo Kallioniemi.
Joutilaisuus näyttäytyy suomalaisessa komediaelokuvassa positiivisena asiana
Kallioniemi näkee ilmiössä yhtymäkohtia myös nykyiseen kulttuuriin, jossa ovat nousussa työelämän vaativuutta haastavat liikkeet, kuten quiet quitting, jossa kieltäydytään tekemästä ylimääräisiä töitä.
– Voikin ajatella, että suomalaisen komediaelokuvan Uuno Turhapuro ja Pekko Aikamiespoika olivat downgreidaajia, innovaattoreita ja hyggeilijöitä ennen kuin termejä oli keksittykään, Kallioniemi toteaa.
1990-luvun elokuvassa Pekot ja Uunot edustivat vastakuvaa. Samalla television puolella poliittiset viihdeohjelmat, kuten Frank Pappa Show, osallistuivat yhteiskunnalliseen keskusteluun nostamalla lama-ajan keskeiseksi aihepiirikseen. Lapinlahden lintujen komediaviihde nosti työttömät ja joutilaat miehet sketsiensä aiheeksi ja kommentoi hahmojen kautta miehenä olemiseen liittyviä teemoja talouspoliittisesti vaikeassa ympäristössä.
Kallioniemen tutkimus tarkastelee taloudellista kriisiä populaarikulttuurin aineistojen kautta ja laajentaa käsitystä poliittisen keskustelun kentästä. Viihteelliset elokuvat ja televisio-ohjelmat tarjoavat katsojille välineitä käsitellä ajankohtaisia aiheita ja poliittisia tapahtumia. Näin ne osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun.
– Suositut elokuvat ja televisio-ohjelmat ovat merkittävä osa kansalaisten arkisten poliittisten ja yhteiskunnallisten käsitysten syntyä, toteaa Kallioniemi.
