Vuosi 2024 alkoi hyväntuulisesti ja tuulivoimatuotannon osalta historiallisesti.
Uutiset

Tuulivoima kasvamassa Suomen suurimmaksi uusiutuvan sähkön tuotantomuodoksi vuonna 2024

Suomen Tuulivoimayhdistyksen kesäkuussa laatiman tilaston mukaan tuulivoiman rakentaminen jatkuu edelleen vahvana. Alkuvuonna 2024 Suomeen on rakennettu 60 voimalaa, joiden teho on yhteensä 377 megawattia. Kun loppuvuonna valmistuvat voimalat lasketaan mukaan, valmistuu tänä vuonna uutta tuulivoimakapasiteettia yhteensä noin 1 100 megawattia, jolloin maamme tuulivoimaloiden yhteenlasketun tuotantotehon ennakoidaan kasvavan yli 8000 megawattiin. Vuonna 2025 tuulivoimaa ennakoidaan valmistuvan tuotantoteholtaan jopa tätä vuotta enemmän, noin 1400 megawattia.

Vuosi 2024 alkoi hyväntuulisesti ja tuulivoimatuotannon osalta historiallisesti, kun tuulivoiman tuotannossa tehtiin tuntikohtainen ennätys ja sähköä tuotettiin tuulivoimalla maaliskuussa yhden tunnin aikana 6 076 megawatin teholla. Sama myötätuuli näkyy myös tuulivoiman rakentamisessa, joka jatkuu vahvana tänä vuonna, selviää Suomen Tuulivoimayhdistyksen laatimasta puolivuotistilastosta. Kesäkuun loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä 1 660 tuulivoimalaa tuottamassa puhdasta energiaa. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on nyt 7 322 megawattia ja loppuvuonna sen ennustetaan nousevan jo yli 8000 megawattiin.

Vuonna 2023 tuulivoimalla katettiin vähän yli 18 % Suomen sähkön kulutuksesta ja tuolloin tuulivoima jäi sähköntuotannossaan hieman vesivoiman taakse. Vuonna 2023 valmistuneen ja vuonna 2024 valmistuvan tuulivoimakapasiteetin myötä tuulivoima ohittanee tänä vuonna vesivoiman sähköntuotannossa, jolloin tuulivoima tulee kasvamaan Suomen suurimmaksi uusiutuviin lähteisiin perustuvan sähkön tuotantomuodoksi.

“Toivotamme uudet tuulivoimalat ilolla osaksi kasvavaa tuulivoimalakantaa! Myös ensi vuosi näyttää rakentamisen osalta hyvältä, samoin sitä seuraavat vuodet tehtyjen verkkoliityntäsopimusten perusteella. Tämänhetkinen korkea korkokanta ja rakennuskustannukset kuitenkin viivästyttävät uusia investointipäätöksiä samoin kuin uusien sähköä paljon kuluttavien investointien viipyminen. Maailmalla tehdään nyt paljon jätti-investointeja uuteen teollisuuteen, kuten vetyyn ja vihreään teräkseen. Myös Suomen pitää varmistaa, että saamme osamme näistä investoinneista, jotka kirittävät myös puhtaan energian investointeja”, korostaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Pohjois-Pohjanmaa ja Pohjanmaa näyttäytyvät tilastoissa perinteiseen tapaan tuulivoiman rakentamisen keskuksina alkuvuonna rakennetun tuotantokapasiteetin osalta, sillä näissä maakunnissa sijaitsee yli 50 prosenttia uudesta kapasiteetista. Silti tarkastellessa alkuvuoden 2024 ajalta kuntia, joihin valmistui eniten tuotantokapasiteettia, on kymmenen kärjessä myös kaksi Keski-Suomen kuntaa, Kyyjärvi ja Karstula, sekä Satakunnan Eurajoki ja Pori.

“On todella hyvä, että tuulivoimaa rakennetaan eri puolille Suomea ja yhä useampi kunta hyötyy kiinteistöverotuloista. Hiljattain julkaistu Itä-Suomen tuulivoimaa käsittelevä työryhmäraportti osoittaa, että tuulivoiman sijoittaminen maan itäosiin ei ole helppoa tai halpaa, mutta se on mahdollista. On ymmärrettävä, että Itä-Suomen elinvoiman vahvistaminen suurten investointien avulla aikaansaa monenlaista hyvää pitkässä juoksussa. Tuulivoimarakentaminen Itä-Suomeen onkin mahdollisuus aitoon elinvoiman luomiseen, eikä sitä mahdollisuutta sovi jättää käyttämättä. Ratkaisu asiaan on löydettävä”, painottaa Mikkonen.

Tutustu tiedotteeseen ja tilastoihin yhdistyksen verkkosivuilla (excel ja pdf).