Turun Kirjamessujen poikkitaiteellisena pääteemana on tänä vuonna musiikki ja auditiivinen kulttuuri. Musiikki on suuressa osassa koko viikonlopun ajan, kun messuilla koetaan suuria tunteita mm. oopperan, kuorolaulun ja konserttien parissa. Musiikkialan ammattilaisista mukana ovat esimerkiksi Ismo Alanko, Samuli Edelmann, Anna Puu, M.A. Numminen, Kauko Röyhkä, Mikko Alatalo, Jaakko Kuusisto, Olli Kortekangas, Seppo Kimanen, Mikko ”Pyhimys” Kuoppala, Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mariska.
Kirjamessut järjestetään 1.–3.10.2021. Messukohtaamiset toteutetaan terveysturvallisuus edellä.
Rap-muusikoista klassisen musiikin taitajiin
Musiikkia käsitellään Kirjamessuilla monin erilaisin tavoin ja eri kulttuurin alojen edustajien kanssa. Oikeuksiinsa pääsevät useat muistelma- ja elämänkertateokset sekä musiikin maailmaan temaattisesti sijoittuvat romaanit, kuten Raija Orasen kirjoittama ”Kaikki tämä valo” ja Kjell Westön ”Tritonus”. Näitä teoksia käsitellään sunnuntaina 3.10. Agricola-lavalla.
Rap-musiikin edustajat Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mikko ”Pyhimys” Kuoppala nähdään Kirjamessuilla erilaisessa kontekstissa kuin heidät on tavallisesti totuttu näkemään, sillä konsertin sijaan he nousevat lavalle puhumaan kirjoistaan. Hippo Taatila haastattelee Mikko Kuoppalaa teoksesta ”Pyhimys – sanat ja tarinat” Auditoriossa perjantaina 1.10. klo 15.15.
Kimmo Laihon, Jaakko Mannisen ja Timo Snellmanin ”Bex ja luovuuden lähde” on ennennäkemätön kuvakirja pienille ja isoillekin riiminrustaajille. Teoksesta keskustellaan Agricola-lavalla perjantaina 1.10. klo 14. Lisäksi lastenalueella saadaan ainutlaatuinen tilaisuus testata omia riimintekotaitoja Laihon, Mannisen ja Snellmanin kanssa perjantaina klo 15.
Lauantaina 2.10. klo 12 kielen- ja kulttuurintutkija Elina Westinen ja kulttuurintutkija Venla Sykäri käyvät läpi Kallas-lavalla suomalaisen hiphop-kulttuurin vaiheita 1983 ja 1984 vaihteesta nykyhetkeen. Tämän jälkeen klo 12.30 samalla lavalla käsitellään ”Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä”-teosta Heini Strandin ja Koko Hubaran kanssa.
Populäärimusiikin eturivin taiteilijoista messuilla haastateltavina ovat muun muassa Samuli Edelmann, Anna Puu ja Ismo Alanko.
– Millainen on mies, joka on tuttu julkisuuden valokeilasta, elokuvarooleistaan ja hittibiiseistään? Tätä pohtivat Samuli Edelmann ja Johannes Lahtela lauantaina 2.10. klo 14.50 Agricola-lavalla. Tämän jälkeen klo 15.25 käydään läpi Anna Puustjärven matkaa yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista, eli Anna Puuksi. Lisäksi lauantaina Tieto-lavalle klo 16.30 nousee 40 vuotta suomalaista mielenmaisemaa sanoittanut Ismo Alanko.
Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä ja kriitikko Marissa Mehr keskustelevat perjantaina 1.10. klo 17 Tieto-lavalla Vesa Rantaman johdolla tavoista, joilla kirjailijat ovat kautta aikojen yrittäneet ilmentää musiikkia teksteissään. Kirjallisuuden ja musiikin suhteesta käydään keskustelua myös ”Kallen kantapöydässä” klo 14.20 Kuisti-lavalla Riku Korhosen, Sinikka Svärdin ja Roope Lipastin kanssa.
Sunnuntaina 3.10. jatketaan aiheesta, kun säveltäjän luomisprosessista sekä musiikin ja kirjallisuuden liitosta kertovat säveltäjät Jaakko Kuusisto ja Olli Kortekangas Auditoriossa klo 13.35.
”Moi ja soi” – näin hilpeästi on muistelmateoksensa nimennyt suomalaisen musiikkitieteen ja semiotiikan suurmies, emeritusprofessori Eero Tarasti. Tarastin muistelmia ja Seppo Kimasen ”Iltanuotistolla”-teosta käsitellään Tieto-lavalla perjantaina 1.10. klo 16.20.
Konsertteja kaikenikäisille
Auditorio täyttyy musiikista heti perjantaina 1.10., kun Turun oopperakuoro johtajanaan Katriina Virta esittää kuoro-osioita a capella klo 16.15. Tämän jälkeen laulusolistit Pentti Koskimaa ja Anne Leppälä sekä Erimieskvartetti esittävät Toivo Kärjen kappaleita klo 16.50. Lauantaina Auditorio on iltapäivään asti pyhitetty lapsille, kun kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu ja Yleisradion Pikku Kakkosen Seikkailukone-konsertin muut esiintyjät Nalle, Tuomo ja Susanna luovat messuille iloisen musiikki- ja leikkihetken klo 10 ja klo 14.
Lauantai-iltapäivän Auditoriossa päättävät pienoiskonsertit. Total Cello Ensemblen ”Kenelle sellot soivat” primus motor Hannu Kiisken johdolla esitetään klo 15.30. ”Runoutta ja jazzia” kuullaan klo 17 alkaen menestysyhtye Signen, eli Josefiina Vannesluoman, Kaisa Mäensivun, Riikka Keräsen ja Fanni Lehdon pienoiskonsertin parissa.
Sunnuntaina 3.10. Auditoriossa Turun filharmonisen orkesterin puhallinkvintetto ja Juha-Pekka Mikkola herättävät henkiin rakastetun Sergei Prokofjevin musiikkisadun ”Pekka ja susi”.