Turun keskustan Suuri Piparkakkukilpailu järjestettiin toista kertaa 3.–17.12.2024. Jouluiseen kisaan osallistui kuusi keskustan toimijaa, jotka loivat kerrassaan upeat teokset kaupunkilaisten ihailtaviksi. Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan, ja ykkössijasta käytiin todella tiukka kamppailu aivan viime hetkelle saakka. Kärkikaksikon välillä oli loppumetreillä vain muutaman äänen ero, mutta lopulta keskustan kenties herkullisimman kisan voittajaksi kipusi tänä vuonna Piece of Cake – MBakery teoksellaan “Kohti korkeuksia!”.
MBakeryn pipariteos on painovoimaa uhmaava kuumailmapallo, jonka kyydissä herttainen nalle näyttää vilkuttelevan ohikulkijoille. Kuumailmapallon vieressä lentelevät lentokoneet ja alapuolella siintävä luminen vuoristomaisema viimeistelevät kokonaisuuden. Voittajateos on nähtävillä MBakeryn Piece of Cake -kahvilasssa Kauppahallissa 22.12. asti.
– Tämä kilpailu on tosi hauska ja kivan jouluinen. Hienointa kisassa on, kun meidän ammattitaitoinen henkilökuntamme saa kokeilla ideoitaan ja päästää luovuuden valloilleen. Tämän vuoden teoksen pääarkkitehti oli erikoiskondiittorimme Marisa Kavasto, kertoo MBakeryn Mikko Hietala.
Voittajan lisäksi myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet saivat kunniakirjat osoitukseksi hienosta suorituksestaan. Toiselle sijalle ylsi Ravintola Grädda teoksellaan “En vinter dröm runt Grädda i jultid” ja kolmanneksi sijoittui Fontana teoksellaan “Olaf”.
– Kisan teokset olivat taas tänäkin vuonna upeita. Olen todella ylpeä meidän keskustan toimijoista ja siitä miten paljon aikaa ja vaivaa kaikki ovat nähneet joulutunnelman luomiseksi omalta osaltaan Turun keskustaan, kiittelee Turku Centerin toiminnanjohtaja Kirsi Eronen.
Leikkimielinen Suuri Piparkakkukilpailu tuo piparitaidetta Turun keskustaan taas ensi jouluna. Silloin luvassa on taatusti jälleen mitä upeimpia piparkakkutaideteoksia kaupunkilaisten hämmästeltäviksi.
Suuri Piparkakkukilpailu on Turku Centerin yhdessä sen jäsenyritysten kanssa järjestämä hyvänmielenkilpailu kaikille keskustan kävijöille. Tänä vuonna kisassa olivat mukana seuraavat toimijat:
Ravintola Grädda, Piispankatu 15
Original Sokos Hotel Wiklund, Eerikinkatu 11
Bar Edison, Kauppiaskatu 4
Fontana, Aurakatu 1
Piece of Cake – MBakery, Eerikinkatu 16 (Kauppahalli)
Herkkunuotta, Eerikinkatu 16 (Kauppahalli)