Ongelmia tuottavat esimerkiksi alemman tieverkon teiden kunto ja ylipäätään teiden kunnossapito. Kuvituskuva.
Uutiset

Teiden kunnossapidon ongelmat ja rekkaparkin puute rassaavat ammattilaisia

Kuljetusalan ammattilaisilla riittää töitä, ja kasvua alalle on tuonut esimerkiksi pakettitoimitusten määrän lisääntyminen. Haasteita alalle tuovat työvoimapula, tiestön kunto ja rekkaparkkien puute.

–Lounais-Suomen tieverkko näyttää siltä, että korjausvelka on rankasti! Ongelmia tuottavat esimerkiksi tietyt sillat, joita ei ole kunnostettu, alemman tieverkon teiden kunto ja ylipäätään teiden kunnossapito. Talvella tärkeintä on liukkauden torjunta, sillä nykyisissä ajoneuvoissa on sen verran mittaa ja massaa, että niillä on todella haasteellista ajaa huonokuntoisilla teillä, summaa Länsi-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Tero Siitonen.

–Talvella kuljettajat eivät uskalla lähteä tietyillä keleillä liikkeelle ollenkaan. Jos ajoneuvoyhdistelmä on 34,5-metrinen, painaa 76 tonnia ja siinä on useita niveliä, kukaan ei halua, että kuski menettää sen hallinnan.

Siitonen sanoo, että Lounais-Suomen alueen alempi tieverkosto on kovassa käytössä, kun alueella on runsaasti esimerkiksi maa-ainesten sekä maa- ja metsätalouden kuljetuksia.

–Kyllä teiden kunnon kanssa pärjätään, mutta paikoin joudutaan kiertämään pitempiä matkoja, kun huomioidaan reitille sattuvat huonokuntoiset sillat ja tiet, Siitonen kertoo.

Hän harmittelee, ettei Väyläviraston investoinneissa alemmalle tieverkolle ole juuri varattu kunnostusrahaa. Toinen alueellisesti merkittävä asia on se, että E18-tie pitäisi saada kuntoon sekä Raision kohdalta että Naantali-Raisio -väliltä.

– EU-asetus edellyttää, että ydinverkkokäytävän väylät, kuten E18, pitää olla asetuksen edellyttämässä kunnossa vuoden 2030 loppuun mennessä, joten luotamme siihen, että Suomi noudattaa asetusta, Siitonen sanoo.

Asia kiireellistyy, kun Finnlinesin uusien alusten on määrä aloittaa liikennöinti Naantalin satamasta vuoden 2023 aikana. Uudet alukset voivat kuljettaa huomattavasti aiempaa enemmän henkilöautoja ja rekkoja.

–Raskaan liikenteen määrät Naantalin ja Raision alueella kasvavat tämän myötä voimakkaasti, ja samalla nousee esiin entistä suurempi tarve rekkaparkeille, Siitonen sanoo.

Ammattikuljettajien ajo- ja lepoaikoja säädellään tarkasti, mutta paikkoja, joissa lakisääteisen tauon voi pitää, on aivan liian niukasti. Turun alueelta löytyy vain yksi varsinainen rekkaparkki satamasta Merimieskirkon tuntumasta, ja Siitosen mukaan se on usein, etenkin viikonloppuisin aina tupaten täynnä.

–Ongelmaa vaikeuttaa se, että aiemmin satamissa on voinut odottaa laivaan pääsyä, mutta enää ei. Kun Naantalin sataman kapasiteetti jatkossa kasvaa, kohta Turun alueella on kaksi kertaa päivässä valtava määrä rekkoja, joiden kuljettajien pitäisi pystyä pitämään taukoa jossain. Tähän asiaan pitäisi tarttua pikimmin, jotta asia saadaan hoidettua hallitusti.

Siitonen kertoo, että kuorma -autojen turvallisten pysäköintialueiden verkoston parantamiseksi esitetään rahoitusta sekä kansallisessa investointiohjelmassa että EU:n komission taholta EU:n laajuisesti.

– Lopulliset päätökset puuttuvat vielä, mutta paikkojen kartoitukset on tehty ja nyt vaan pitäisi päästä kiireesti toteuttamaan hankkeita.