Marraskuun merkitys joulukaupassa on kasvanut vuosi vuodelta, mutta joulukuu on edelleen sesongin ja koko vuoden tärkein myyntikuukausi vähittäiskaupassa. Marraskuu on verkkokaupan suurta sesonkia ennen kaikkea pitkäksi venähtäneen Black Friday -kampanjoinnin vuoksi, mutta joulukuu on fyysisten myymälöiden juhlaa. Tänä vuonna joulukaupan myyntiodotukset ovat viime vuotta positiivisemmat.
Joulukuu on edelleen joulusesongin ylivoimaisesti suurin myyntikuukausi, vaikka marraskuun merkitys onkin kasvanut viime vuosina. Muun muassa kodintekniikassa, jossa Black Friday -kampanjoinnin vaikutus on ollut voimakkainta, marraskuu on jo ohittanut joulukuun myyntikuukautena.
”Marraskuun merkitys joulumyyntiin on voimistunut koko erikoiskaupassa − kodintekniikan lisäksi esimerkiksi vaate- ja urheilukaupassa”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo.
Kaiken kaikkiaan vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti Suomessa oli viime vuoden marras-joulukuussa yli 10 miljardia euroa ja kotitaloutta kohti lähes 3 580 euroa. Sesongin tuomaa lisäkulutusta tässä on noin 300 euroa kotitaloutta kohti.
”Erot kotitalouksien välillä ovat suuret. Jotkut panostavat jouluun tuhansilla euroilla ja toisten ostokset eivät eroa arjesta mitenkään. Osa kulutuksesta valuu myös ulkomaisiin verkkokauppoihin”, Kurjenoja muistuttaa.
Marraskuu on verkkokauppojen sesonkia
Marraskuu on varsinkin verkkokaupan sesonkia. Suomalaiset alkavat etsiä tarjouksia verkkokaupoista runsas viikko ennen Black Fridayta. Verkkovierailut kauppojen sivuille huipentuvat Black Fridayn aikana ja putoavat nopeasti Cyber Mondayn jälkeen.
”Black Fridayn jälkeen toinen suuri verkkovierailujen piikki osuu heti jouluaaton jälkeisiin päiviin, eli suomalaiset alkavat jo joulupäivänä katsastaa mahdollisia tarjouksia ja alennusmyyntejä”, Kurjenoja toteaa.
Joulukuussa fyysisten myymälöiden ja kotimaassa toimivien verkkokauppojen rooli joulukaupassa kasvaa. Joulukuun edetessä myös ruoan paino ostoskorissa vahvistuu, mikä vahvistaa fyysisten myymälöiden ja ruoan verkkokauppojen asemaa.
”Huoli lahjahankintojen ehtimisestä ajoissa perille ohjaa asiakkaita joulukuussa kotimaan kauppoihin. Suomalaiset myös asioivat esimerkiksi ruotsalaisia mieluummin fyysisissä myymälöissä”, Kurjenoja kertoo.
Joulukaupan odotetaan kasvavan viime vuodesta
Joulukaupan myyntiodotukset ovat nyt viime vuotta positiivisemmat. Kaupan liitto arvioi suomalaisten ostotunnelmia muun muassa seuraamalla päivittäisten verkkovierailujen määriä kauppojen ja markkinapaikkojen verkkosivuille. Verkkovierailut sisältävät varsinaisen ostamisen lisäksi erilaista tiedonhakua, mikä heijastaa asiakkaiden yleistä mielenkiintoa tai ostohalukkuutta.
Vaikean alkuvuoden jälkeen verkkovierailujen määrä on syksyn aikana alkanut kasvaa viime vuodesta. Samanlaista kehitystä indikoi myös Nordean korttimaksudatan pohjalta tekemä kulutusmittari.
”Positiivisia joulunodotuksia voimistavat myös hidastunut inflaatio, edelleen vahvana säilynyt työllisyys ja monien isovanhempien saamat reippaat indeksikorotukset eläkkeisiin”, Kurjenoja perustelee.