Duunitorin johtava työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto analysoi vuokratyövoiman hyödyntämistä eri toimialoilla. Kuva: Tommi Haapaniemi / Duunitori
Uutiset

Nämä alat hyödyntävät eniten vuokratyövoimaa – sote-ala poikkeaa muista

Vuokratyön osuus kaikista avoimista työpaikoista on laskenut tänä vuonna työnhakupalvelu Duunitorilla. Eniten vuokratyövoimaa käyttää rakennusala, kun taas paljon huomiota saanut sosiaali- ja terveysala ei ole alojen kärkipäässä. Lue vuokratyön kehityksestä ja asiantuntijan kommentit.

Vuokratyöilmoitusten osuus kaikista työpaikkailmoituksista on vähentynyt tasaisesti kuluvana vuonna, selviää työnhakupalvelu Duunitorin datasta. Tämän vuoden tammikuussa 19 prosenttia Duunitorin työpaikkailmoituksista oli vuokratyöilmoituksia. Nyt lokakuussa vuokratöiden osuus on enää 12 prosenttia. Kehitys poikkeaa aiemmista vuosista, eli kyseessä ei ole tavanomainen kausittainen vaihtelu.

Duunitorin johtavan työnantajakuvakonsultin Lauri Vaiston mukaan vuokratyön suhteellisessa vähentymisessä voi olla kyse työmarkkinoiden ensireaktiosta heikentyneeseen taloustilanteeseen.

”Kysynnän heikentyessä väliaikaisen työn tarve yrityksissä vähenee. Lisäksi kustannusten noustessa tavallinen työsuhteissa tehtävä työ voi tulla halvemmaksi. Vuokratyö reagoi joustavan luonteensa takia tavanomaisempia työsuhteita nopeammin toimintaympäristön muutoksiin”, Vaisto kertoo.

Hän arvelee silti, että alaspäin osoittava trendi ei kestä kauaa, mikäli talouden hyytyminen pitkittyy.

”Pitkään jatkuva epävarmuus vähentää usein halukkuutta solmia pysyviä työsuhteita. Vuokratyöntekijästä on helpompi päästä eroon, mikä lisää vaihtoehdon houkuttelevuutta epävarmoina aikoina.”

Vaisto lisää, että kasvava pula työvoimasta ruokkii vuokratyömarkkinaa pitkässä juoksussa.

Rakennusala kärjessä, vaikka vuokratyö on vähentynyt

Vuokratyötä hyödyntävät eniten toimialat, joilla tekijöiden tarve vaihtelee ja jotka kärsivät työvoimapulasta.

Rakennusalalla vuokratyö on yleisempää kuin muilla aloilla. Tänä vuonna joka kolmannessa alan työpaikkailmoituksessa on tarjottu vuokratyötä. Alan vuokratyöilmoitusten osuus on kuitenkin vähentynyt viime vuodesta, jolloin niitä oli yli 40 prosenttia.

”Rakennusala on ottanut talouden hyytymisen vastaan toimialoista rajuimmin, mikä on luultavasti johtanut vuokratyöilmoitusten vähentymiseen. Alan yritykset ovat kustannusten noustessa ja kysynnän heiketessä jäädyttäneet ostojaan – myös työvoiman osalta”, Vaisto sanoo.

Sote-ala ei ole kärjessä, mutta vuokratyön osuus kasvaa

Paljon julkisessa keskustelussa huomiota saanut sosiaali- ja terveysala ei ole Duunitorin vuokratyötä hyödyntävien alojen kärjessä. Sosiaali- ja hoiva-alalla vuokratyöilmoitusten osuus on ollut tänä vuonna vain 5 prosenttia ja terveydenhuoltoalalla vain 9 prosenttia.

Alan vuokratyön hyödyntämisen trendi poikkeaa kuitenkin muista aloista, joilla vuokratyön suhteellinen määrä on laskenut. Sote-alalla vuokratyön suhteellinen osuus on kasvanut vuodesta 2021 lähtien.

Lauri Vaiston mukaan kasvu johtuu alan poikkeuksellisen pahaksi äityneestä osaajapulasta.

”Kun osaajia ei yksinkertaisesti riitä suoraan tai vakituiseen työsuhteeseen, vuokratyövoiman käyttö saattaa olla ainoa mahdollisuus turvata palvelujen tuotanto. En yllättyisi, jos vuokratyön osuuden kasvu jatkuisi tai jopa kiihtyisi tulevaisuudessa.”

Näillä aloilla on tarjolla eniten vuokratyötä

Lista kertoo vuokratyöilmoitusten osuuden kaikista alan työpaikkailmoituksista kyseisenä vuonna. Mukaan on valittu toimialat, joilla on julkaistu yli 20 000 työpaikkailmoitusta Duunitorilla vuonna 2023.

Vuokratyön osuus vuonna 2023

  1. Rakennusala 33 %
  2. Teollisuus- ja teknologia-ala 28 %
  3. Ravintola- ja matkailuala 24 %
  4. Terveydenhuoltoala 9 %
  5. Myynnin ja kaupan ala 8 %
  6. Sosiaali- ja hoiva-ala 5 %

Vuokratyön osuus vuonna 2022

  1. Rakennusala 43 %
  2. Teollisuus- ja teknologia-ala 34 %
  3. Ravintola- ja matkailuala 27 %
  4. Myynnin ja kaupan ala 12 %
  5. Terveydenhuoltoala 7 %
  6. Sosiaali- ja hoiva-ala 4 %