Marko Utriainen on STUL:n uusi toimitusjohtaja

Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton hallitus on kokouksessaan 27.3.2023 nimittänyt STUL:n uudeksi toimitusjohtajaksi DI Marko Utriaisen (53). Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2023.

Marko Utriainen on viimeksi työskennellyt ABB:llä liiketoimintayksikön johtajana. Kaikkiaan hänellä on noin 23 vuoden työura Ensto Busch-Jaeger / ABB:llä. Marko on tuloshakuinen ihmisjohtaja, joka innostaa ja motivoi joukkojaan uudistumaan ja kasvamaan. Järjestöpuolen toiminta on Markolle myös tuttua, sillä hän on toiminut SESKO:n hallituksessa vuodesta 2018 lähtien ja on nyt SESKO:n hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi Marko on SIL Säätiön hallituksen jäsen ja ollut myös SFS:n hallituksessa vuosina 2019-2022.  

– On hienoa, että saimme Markon STUL:n toimitusjohtajaksi. Marko tuntee sähköalan ja alan toimijat hyvin niin toimittaja- kuin urakoitsijakentässä. Uskon, että Markon johdolla saamme vietyä ja kehitettyä STUL:n toimintaa entistäkin parempaan suuntaan, toteaa STUL:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Töyräs.Sähköistyminen mahdollistaa kestävän tulevaisuuden. STUL:n toimitusjohtajan roolissa pääsen ”paraatipaikalta” seuraamaan ja osallistumaan tähän kehitykseen. Ja ennen kaikkea, pääsen osaltani vahvistamaan jäsenistömme roolia tässä työssä, toteaa Marko Utriainen.