Uudessakaupungissa odotetaan innolla alkavaa matkailukesää
Uutiset

Kotimaan matkoja suunnitellaan nyt enemmän kuin vuosiin – myös Uudessakaupungissa odotetaan innolla alkavaa matkailukesää

Joka kolmas suomalainen suunnittelee lomailevansa kotimaassa, ja jopa yli puolet suomalaisista aikoo lomailla pääasiassa vain Suomessa, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Visit Uusikaupunki on jälleen mukana kotimaanmatkailun suurimmassa yhteiskampanjassa ja odotukset Uudenkaupungin vetovoimaisuudesta matkailukohteena ovat korkealla.

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan teettämän kyselytutkimuksen* mukaan jopa 75 % suomalaisista aikoo lomailla tulevana kesänä kotimaassa. Vastaajista jopa 68 % kertoo matkailevansa pääasiassa vain Suomessa. Joka viides (25 %) suosii kotimaassa lähimatkailua. Kaikkein innokkaimpia matkailemaan kotimaassa ovat 25–44-vuotiaat – heistä jopa yli 80 prosenttia kertoo suuntaavansa kotimaan kohteisiin tänä kesänä.

Matkailuhalukkuus on tänä vuonna korkeampi kuin viime vuonna 2023 (69 %)** tai edes vuonna 2019 (74 %)***, joka oli kotimaisilla yöpymismäärillä mitattuna yksi kotimaanmatkailun huippuvuosista.

Majoitusvaraustilanne näyttää lupaavalta myös Uudessakaupungissa. Paikoin majoituspaikoista on keskikesällä valitettavasti jopa pulaa, toteaa Uudenkaupungin matkailusuunnittelija Irmeli Laiho-Andersson. Myös ryhmämatkailijoiden määrä on kasvussa. Viime vuonna tähän aikaan työn alla oli noin 30 ryhmäohjelmaa ja tällä hetkellä ohjelmia on jo tehtynä noin 60 ryhmälle. Näistä suurin osa on vielä tulossa. Ryhmät myös tulevat entistä kauempaa ja siten myös viipyvät aiempaa pidempään. Osalla on jopa kolmen päivän retkipaketteja. Nähtävyyksien lisäksi ryhmiä kiinnostavat myös luontokohteet ja uutuutena onkin opastettu ohjelmapaketti Velhoveden rengastiellä, Laiho-Andersson kertoo.

Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n toteuttama 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja tuo kotimaan kohteet yhteen 100syytä.fi-sivustolle. Jo kahdeksannen kerran järjestettävä kampanja kokoaa matkailuhelmiä ympäri Suomea eli konkreettisia matkailuvinkkejä niin ruokaan, kaupunkikohteisiin, luontoon, aktiviteetteihin kuin perhekohteisiinkin liittyen. Kampanja kestää toukokuusta syyskuuhun. Visit Uusikaupunki on ollut mukana kampanjoinnissa vuodesta 2019 lähtien eli tänä vuonna kuudetta kertaa.

Kotimaa valikoituu helppouden, turvallisuuden ja kiinnostavimpien kohteiden takia

Tärkeimmät syyt lomailla tulevana kesänä Suomessa ovat helppous (58 %), turvallisuus (44 %), kiinnostavimmat kohteet (35 %) ja edullisuus (31 %). Turvallisuuden merkitys korostuu selvästi edellisvuosia enemmän; esimerkiksi vuonna 2022 vain 17 prosenttia kertoi suosivansa kotimaanmatkailua turvallisuuden takia.

Erityisesti nuoremmilla 25–34-vuotiailla matkailijoilla nousee esille se, että kotimaasta löytyvät kaikkein kiinnostavimmat kohteet (41 %). Alle 34-vuotiaat myös pitävät kotimaanmatkailua muita ikäryhmiä edullisempana.

Kyselystä selviää, että suomalaisten näkemys kotimaanmatkailun hintatasosta on osittain jakautunutta: Joka kolmas matkailija (31 %) sanoo matkailevansa kotimaassa sen edullisuuden takia. Toisaalta puolet (52 %) niistä vastaajista, jotka eivät aio matkailla kotimaassa ollenkaan, sanovat syyksi hintojen nousun ja elinkustannusten kallistumisen. 

Uudellakaupungilla on positiiviset mahdollisuudet saada kotimaan ja lähialueen matkailijat liikkeelle. Nyt etsitään helppoja ja turvallisia kohteita. Meiltä löytyy tutkimuksessakin peräänkuulutettua monipuolista kaupunkikulttuuria, hyvän ruoan ravintoloita kuin myös luontoa ja saaristoa, Laiho-Andersson kiteyttää. 100 syytä -kampanjassa nostamme kärkenä Suomen laajimman empiretyylisen puutaloalueen sekä siihen liittyvät tapahtumat ja opastukset, mutta toki tuomme esille myös koko Uudenkaupungin monipuolista tarjontaa, Laiho-Andersson kertoo.

Lähde: 100 syytä.fi

Mikä on 100 syytä matkailla Suomessa?

* Suoma ry:n teettämä kyselytutkimus kotimaanmatkailusta. Omnibus-kyselyn tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n toimesta 18–22.04.2024. Tutkimuksen kohderyhmä oli 18–75-vuotiaat ja kyselyyn vastasi 1000 suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

** Vapaa-aika ja kotimaan matkailu – Sanoma 2023. Online-kysely toteutettiin Sanoman Suomitutka-paneelissa 24.1.–26.1.2023. 18–69-vuotiaat suomalaiset kuluttajat väestöä edustavasti, jossa otos N=835.

*** Suoma ry:n teettämä kyselytutkimus kotimaanmatkailusta. Omnibus-kyselyn tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n toimesta 16–23.04.2019. Tutkimuksen kohderyhmä oli 18–75-vuotiaat ja kyselyyn vastasi 1000 suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.