Toiveet hallituspohjaksi. Kuviossa on esitetty osuus niistä vastaajista, joiden mielestä jommankumman puolueen pitäisi olla pääministeripuolue ja toisen puolueen pitäisi olla hallituspuolue. Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Uutiset

Kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama hallituspohja suosituin – kokoomus ja SDP tasavahvoja pääministeripuolueeksi

Suomalaisista 23 prosenttia toivoo kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteistyölle pohjautuvaa hallitusta, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Se on suosituin runko hallituspohjaksi, kun vastaajia pyydettiin valitsemaan itselle mieluisin pääministeripuolue ja lisäksi muita puolueita hallituskumppaneiksi.

SDP:n ja kokoomuksen yhteistyön pohjalle rakentuvaa hallitusta toivoo 19 prosenttia ja nykyisen kaltaista SDP:n ja keskustan varaan rakentuvaa hallitusta toivoo 10 prosenttia. Vaihtoehdot kertovat niiden vastaajien osuuden, jotka valitsevat jommankumman puolueista pääministeripuolueeksi ja toisen mainituista puolueista hallituskumppaniksi.

Suomalaisista 24 prosenttia on sitä mieltä, että seuraavan hallituksen pääministerin pitäisi tulla kokoomuksesta ja SDP:tä edustavan pääministerin jatkoa toivoo 23 prosenttia.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksessa pyydettiin vastaajia valitsemaan itselle mieluinen pääministeripuolue ja lisäksi kaksi tai useampia muita puolueita hallituskumppaneiksi. Kokoomus on paitsi suosituin puolue pääministeripuolueeksi, myös toiseksi suosituin (26 %) vaihtoehto hallituksen apupuolueeksi, kun pääministeripuolueena on jokin muu puolue.

Kokoomusäänestäjien mielissä porvaripuolueet ovat mieluisampia kumppaneita kuin vasemmistopuolueet, mutta tarvittaessa myös SDP kelpaa hallituskumppaniksi. SDP:n kannattajilla on vaikeuksia löytää itselleen mieluista päähallituskumppania vihreiden ja vasemmistoliiton lisäksi. Keskusta on SDP:tä pääministeripuolueeksi toivoville jopa epämieluisampi hallituskumppani kuin kokoomus. Kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjät taas ovat lähentyneet toisiaan ja näkevät toisensa mielellään hallituskumppaneina.

”Kokoomuksen rooli kaikkien tilanteiden puolueena on osoitus siitä, että vuoden 2023 vaaleista ei tule blokkivaaleja. Blokkivaalit edellyttäisivät, että on kaksi ideologisesti toisistaan poikkeavaa blokkia, joiden väliltä kansalaiset valitsevat. Tutkimuksen tulokset kielivät siitä, että valittavana on kaksi sävyltään erilaista hallitusvaihtoehtoa, mutta ilman kokoomusta hallitusta on vaikea muodostaa”, sanoo tulosanalyysin kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Tärkeimpinä asioina puolueen ja ehdokkaan valitsemisessa suomalaiset pitävät valtiontalouden hoitoa ja sosiaali- ja terveysasioita.

Tulokset perustuvat 2 043 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–13.2.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.