Liikevaihdoltaan 15 000 ja 30 000 euron välissä olevien yritysten arvonlisäveron liukuva alarajahuojennus joudutaan poistamaan vuoden 2025 alusta EU-direktiivin vuoksi. Lausuntokierrokselle lähteneen hallituksen esitysluonnoksen perusteella korvaavia muutoksia ei olla tekemässä.
Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan valtaosa yrittäjistä haluaa nostaa arvonlisäverollisen vähäisen toiminnan alarajaa lähemmäs EU-keskiarvoa 30 000 euroon.
Hallituksen esitysluonnoksen mukaisen lakimuutoksen perusteella alarajaksi jää 15 000 euroa, mikä tarkoittaa, että niiden yritysten, joiden liikevaihto on 15 000–30 000 euroa, arvonlisäverotus kiristyy.
Yrittäjägallupin mukaan 15 000 euroa korkeampaa rajaa kannattaa 65 prosenttia yrittäjistä. Suosituin taso on 30 000 euron alaraja. Sitä tukee joka neljäs yrittäjä. Se on ollut myös Suomen Yrittäjien ehdotus hallitukselle.
– Toivomme, että hallitus tarkastelee alarajaa uudelleen ja nostaa tasoa kohti 30 000 euroa, jotta pienten yrittäjien verotus ei kiristy hallituksen lupausten mukaisesti, Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.
– Liukuva alarajahuojennus on ollut hyvä veropoliittinen innovaatio, koska se on madaltanut alarajan tuomaa kasvukynnystä. Valitettavasti se joudutaan poistamaan EU-direktiivin vuoksi ensi vuoden jälkeen, Brotherus jatkaa.
Alarajan taso on hankala kilpailuneutraliteetin kannalta ja jakaa siksi yrittäjiäkin. Toisaalta 30 000 euron alaraja on selvästi alle tason, jota muun muassa VATT:n tutkimuksessa on pidetty optimaalisena tasona. EU-maissa taso on keskimäärin noin 35 000 euroa.
– Pieni yritystoiminta on syytä pitää alv:n ulkopuolella, jotta yrittäjyyden kynnys olisi mahdollisimman matala ja hallinnollista taakkaa mahdollisimman vähän. Lakimuutos heikentää suoraan yksinyrittäjien sekä pienimpien työvoimavaltaisten yritysten kannattavuutta ja vähentää intoa ryhtyä yrittäjäksi, Brotherus sanoo.
– Vaikeassa valtiontalouden tilanteessa on ymmärrettävää, että hallitus hakee lisätuloja kaikkialta, mutta liki 90 miljoonan euron veronkiristyksen kohdistamista pienimpiin yrityksiin on syytä harkita uudelleen. Alarajan tasoa voi nostaa myös budjettineutraalisti reiluun 20 000 euroon ensimmäisenä askeleena, Brotherus ehdottaa.
Näin tutkittiin Suomen Yrittäjien Verianilla (entinen Kantar Public) teettämään tutkimukseen vastasi 1 301 pk-yritysten edustajaa. Kysely tehtiin 1.–10.11.2023. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.