Työelämäprofessori vaikuttaa tutkimukseen ja kehitykseen muun muassa syventämällä tutkijoiden ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä sekä nostamalla esiin uusia näkökulmia yrittäjyyteen esimerkiksi osuuskuntien ja osuuskuntatoiminnan kautta. Kuva: Mikael Kristenson
Uutiset

Åbo Akademille haetaan kestävän yrittäjyyden työelämäprofessuuria

Åbo Akademi perustaa uuden työelämäprofessuurin kauppakorkeakouluun. Professuurin painopisteinä ovat kestävä yrittäjyys ja pienten ja keskisuurten yritysten yhteistyö sekä harvaan asuttujen seutujen kehittäminen. Professuurin mahdollistavat kesäkuussa päättyneen valtion vastinrahakampanjan yhteydessä yliopistolle myönnetyt lahjoitukset.

Professuurin mahdollistavista lahjoituksista suurin on Stiftelsen Finlandssvenska Jordfonden sr. ‑säätiöltä, jonka toinen päätehtävä on tukea maatalousyrittäjyyttä Suomen ruotsinkielisillä alueilla.

Työelämäprofessori vaikuttaa tutkimukseen ja kehitykseen muun muassa syventämällä tutkijoiden ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä sekä nostamalla esiin uusia näkökulmia yrittäjyyteen esimerkiksi osuuskuntien ja osuuskuntatoiminnan kautta.

– Olemme päättäneet käyttää kauppakorkeakoululle kohdennetut lahjoitukset työelämän merkitystä painottavaan professuuriin. Yrittäjyys ja osuuskuntatoiminta muodostavat sillan erilaisten oppiaineiden ja projektien välille. Uuden työelämäprofessorin tehtävänä on muun muassa tukea tutkimushakemusten valmistelua tuomalla siihen elinkeinoelämän perspektiiviä. Lisäksi professori painottaa työelämän merkitystä koulutuksissamme – tämä kehityssuuntaus on vahvasti esillä yliopistoissa tällä hetkellä, sanoo Marko Joas, joka toimii yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaanina.

Lahjoitusprofessuuri on määräaikainen

Lahjoitusprofessuuri kestää enintään kolme vuotta ja sen osuus on noin 20 prosenttia vakinaisesta virasta. Tavoitteena on rekrytoida tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on sopivaa työkokemusta elinkeinoelämästä, julkishallinnosta tai kolmannelta sektorilta.

– Panostus on tärkeä Suomen maa- ja metsätalouden kannalta, kun parhaillaan käydään keskustelua kotimaisesta huoltovarmuudesta ja alan kannattavuudesta. Uuden professorin tehtäviin kuuluu etsiä maaseutuyrittäjiä hyödyttäviä liiketoimintamalleja ja yhteistyöverkostoja esimerkiksi hyödyntämällä tulevaisuuden teknologiaa ja sen vaikutusta yrittämiseen. Kun pienyrittäjyyden prosesseihin tuodaan uudenlaista ajattelua, luodaan uusia tapoja kehittää joustavia ja kestäviä ratkaisuja, joiden avulla huoltovarmuus säilyy kotimaisissa käsissä. Kriisitilanteet ovat osoittaneet, että se on ehdottoman välttämätöntä. Olemme iloisia, että voimme näin mahdollistaa uuden tavan tarkastella työelämän merkitystä Åbo Akademin kauppakorkeakoulussa, sanoo Stiftelsen Finlandssvenska Jordfonden -säätiön asiamies Anders Strandberg.

Professuuria rahoitetaan edellä mainitun säätiön lisäksi myös seuraavien tahojen lahjoituksilla: Itä-Uudenmaan Osuuspankki, Osuuskauppa Varuboden-Osla, OP-tutkimussäätiö, Atria Oyj, Keskitien Säätiö, Osuustoimintakeskus Pellervo ja Finlands Svenska Andelsförbund.