Vuonna 2023 Avoimesta työttömyyskassasta sai ansiopäivärahaa 55 092 hakijaa. Vuoteen 2022 verrattuna saajien määrä nousi 18,9 prosenttia. Elokuuhun saakka saajamäärä oli samassa linjassa edellisvuoden kanssa mutta sen jälkeen saajamäärän kasvu jyrkkeni loppuvuodeksi. Lomautettujen osuus 2023 ansiopäivärahan saajista oli 48,9 prosenttia, kun 2022 lomautettuja oli 33 prosenttia saajista.
– A-kassaan kuuluu jäseniä useilta aloilta, mutta iso osa jäsenistä tulee teollisuus- ja rakennusalalta, joihin viime vuoden heikko taloustilannetilanne on heijastunut vahvasti. Varsinkin rakennusalan tilanne on näkynyt työttömyyskassassa hakemusten ja saajamäärien kasvuna. Saajamäärien kasvu näkyy myös teollisuuden aloilta tulevissa hakemuksissa, myös muilla aloilla on havaittavissa selvää kasvua edellisvuoteen verrattuna, kertoo A-kassan etuuspäällikkö Kaisa Tikka.
Joulukuussa ansiopäivärahaa sai 25 208 hakijaa, mikä on 40,9 prosenttia enemmän, kuin 2022 vastaavana ajankohtana. Saajien määrä on yli 11 prosenttia A-kassan jäsenistä ja nousua edellisvuoden joulukuuhun on 3,4 prosenttiyksikköä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2023 Avoimesta työttömyyskassasta sai ansiopäivärahaa 55 092 hakijaa. Vuoteen 2022 verrattuna saajien määrä nousi 18,9 prosenttia.
Lomautettujen osuudessa merkittävää kasvua
Lomautettujen osuudessa tapahtui 2023 merkittävä nousu edelliseen vuoteen verrattuna. Joulukuussa lomautettujen osuus oli jopa 40 prosenttia hakijoista. Lomautettujen osuus 2023 ansiopäivärahan saaneista oli 48,9 prosenttia, kun 2022 lomautettuja oli 33 prosenttia saajista. Lomautettujen osuus lähti kasvamaan vahvasti elokuun jälkeen ja kasvu jatkui joulukuun loppuun asti.
Ensihakemuksia kassaan saapui viime vuonna 39 904 kappaletta, kun 2022 niitä tuli 25 517. Soviteltujen hakemusten määrä puolestaan oli viime vuonna 96 900 hakemusta, kun edellisvuoden vastaava määrä oli 82 280. Soviteltua ansiopäivärahaa sai viime vuonna 21,1 prosenttia ansiopäivärahaa hakeneista, kun edellisenä vuonna vastaava osuus oli 25,2 prosenttia.
Maksettujen ansiopäivärahojen määrässä suurta kasvua
Maksettujen ansiopäivärahojen määrä nousi 2023. Ansiopäivärahaa maksettiin koko vuonna 378,7 miljoonaa euroa, mikä on 48,2 miljoonaa enemmän (14,6 prosenttia) kuin edellisvuotena.
Keskimääräinen päivien määrä, jolloin etuudensaajalle maksettiin ansiopäivärahaa, laski hieman edellisvuodesta. Vuonna 2023 päivien määrä oli 92, kun edellisvuonna niitä oli 102. Maksettujen päivien laskua selittää lomautusten määrän kasvu. Lomautukset ovat pääosin lyhyitä eivätkä jatkuvia, jolloin maksettavien päivien määrä on pienempi, kuin pitkissä työttömyysjaksoissa.
2024 voimaan tulleet lakimuutokset näkyivät yhteydenotoissa
2024 alkuvuodesta astuivat voimaan ensimmäiset hallituksen suunnittelemat leikkaukset työttömyysturvaan. Kiinnostus lakiuudistuksia kohtaan näkyi myös kassaan tulleissa yhteydenotoissa, ja uudistukset herättivät myös huolta työttömyyskassan jäsenissä.
– Leikkausten yhteisvaikutusta seurataan kassassa tarkasti. Monella työttömällä leikkausten myötä tulotaso tulee laskemaan, mutta kassaan kuuluvana ansioturva on kuitenkin parempi, kuin peruspäiväraha. Varsinkin lapsiperheiden aseman heikkeneminen huolestuttaa meitä kassassa, kertoo Tikka.