Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Johanna Erjonsalo
Uutiset

Yrittäjät: Vastaukset mahdollistavat talouslinjan muutoksen

Vastaukset hallitustunnustelija, puhemies Petteri Orpolle mahdollistavat isot uudistukset ja julkisen talouden tervehdyttämisen. ”Talouspolitiikan linjaan odotetaan muutosta. Vastausten pohjalta ilmeisin hallitus on porvarihallitus, jolle on tehtävissä ohjelma, joka vahvistaa kasvua, uudistaa työmarkkinoita ja tasapainottaa julkista taloutta. Mitä enemmän on kasvua, sitä vähemmän tarvitaan menoleikkauksia”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

”Vaalitulos oli selvä viesti siitä, että talouspolitiikan linjaan halutaan muutos. Yrittäjät odottavatpäätöksiä, jotka sopeuttavat julkista taloutta sekä vahvistavat kasvua ja työllisyyttä”, Pentikäinen sanoo.
Konkreettisesti kasvun edistäminen tarkoittaa kilpailukykyistä verotusta, työpaikoilla paikallisen sopimisen edistämistä, sosiaaliturvan uudistamista siten, että työtä kannattaa aina tehdä, investointilupien nopeampaa käsittelyä ja panostuksia infraan.
”Työllisyyttä vahvistavat työmarkkinauudistukset ovat kasvun avain, koska työvoimapula on monen yrityksen kasvun este. Tarvitsemme lisää työvoimaa, jotta yritykset voivat kasvaa ja julkisen talouden perustaa voidaan vahvistaa. Tarvitsemme kasvuhakuisia yrittäjiä ja omistajia. Heitä löytyy, kun yrittäjien ja omistajien verotus on kannustava, vakaa ja ennakoitava”, Pentikäinen sanoo.
Laitetaan työnantajayritysten määrä nousuun
Erityisen huolestuttavaa on työnantajayrittäjien määrän selvä lasku. Tämä kertoo siitä, että työmarkkinat ovat jäykät, työllistämisen riski on liian iso japaikallinen sopiminen on hyvin rajoitettua, Yrittäjät toteaa.
“Pieniltä liittoon kuulumattomilta työnantajayrityksiltä sopiminen on jopa kokonaan estetty laissa olevien paikallisen sopimisen kieltojen vuoksi.Sen vuoksi tarvitaan lainsäädäntöuudistuksia, joillalisätään paikallista sopimista kaikissa yrityksissä”, sanoo johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä.
Työllistämisestä ja työnantajuudesta on tehty liian riskialtista. Tähän tulee puuttua esimerkiksi muuttamalla työntekijän sairausajan palkanmaksua.
Nyt työnantajan pitää maksaa sairausajan palkkaa kymmenen päivää ilman, että siitä saa mitään kompensaatiota.
”Työntekijän toimeentulo pitää turvata sairastumisen ja työkyvyttömyyden varalta, mutta nyt kustannukset kaatuvat yksittäiselle pienelle työnantajayritykselle. Vastuuta on jaettava laajemmille hartioille, sillä monelle pienelle työnantajalle tilanne on tällä hetkellä aivan kohtuuton”, sanoo Makkula.