”Työmarkkinaratkaisu on vaikeissa oloissa siedettävä. Sopimus mahdollistaa teknologia-alalla paikallisen palkkaratkaisun, mikä on hyvä asia. On tärkeää, että yrityksissä hyödynnytetään tätä mahdollisuutta, kun siihen on tarvetta”, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä.
Neuvottelutulokset on saatu teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa.
”Neuvottelutilanne on ollut vaikea, koska inflaatio on heikentänyt niin palkansaajien kuin yritysten ostovoimaa. Yhä useampi yritys on ongelmissa, kun suhdanne on vaikeutumassa ja tuloksentekokyky on kustannusten nousun vuoksi heikentynyt”, Pentikäinen sanoo.
Suomen Yrittäjissä on noin 8 200 teknologia-alan jäsenyritystä.
”Moni yritys maksaisi mielellään enemmän, mutta maksukykyä ei ole, koska omat kustannukset ovat nousseet, eikä kustannusnousuja ole saatu vietyä täysimääräisesti hintoihin”, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.
Julkisen talouden tilanne heikkenee entisestään
Yrittäjät on myös huolissaan ratkaisun vaikutuksista julkiselle sektorille.
”Julkiselle puolelle kustannustaso aiheuttaa mittavia ongelmia ja heikentää Suomen julkisen talouden tilannetta tehdyn kuntasopimuksen vuoksi. Oli valitettavaa, että kuntasopimuksessa luvattiin laajalti vientialoja suurempia korotuksia”, Makkula sanoo.
Yrittäjät huomauttaa, että käynnissä oleva kierros on osoittanut suomalaisen työmarkkinajärjestelmän valuviat. ”Tarvitsemme kaikille toimialoille järjestelmän, joka ottaa paremmin huomioon yrityskohtaiset erot sekä yritysten ja työntekijöiden eriytyvät tarpeet. Avoimessa taloudessa yritykset tarvitsevat hajautetumman ja joustavamman järjestelmän. Se edellyttää myös lainsäädäntömuutoksia”, Makkula toteaa.