Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman. Valokuvaaja: Johanna Erjonsalo
Uutiset

Yrittäjät: Kotitalousvähennyksen leikkaus iskisi pienituloisiin ja ikääntyneisiin

Hallituksen suunnittelema kotitalousvähennyksen leikkaus lisäisi harmaata taloutta ja heikentäisi pienituloisten mahdollisuuksia käyttää vähennystä, Suomen Yrittäjät arvioi. 
 
Hallitus suunnittelee kotitalousvähennyksen supistamista 94 miljoonalla eurolla. Kotitalousvähennyksen leikkaus ehdotetaan toteutettavaksi siten, että vähennyksen enimmäismäärää ja korvausprosentteja alennettaisiin sekä omavastuuosuutta korotettaisiin. 
 
Suomen Yrittäjät ei lähtisi nyt leikkaamaan kotitalousvähennyksestä.  
 
– Kotitalousvähennyksellä torjutaan harmaata taloutta ja tehostetaan kansantalouden työnjakoa. Vähennystä leikkaamalla ei edistetä näiden tavoitteiden ja hyötyjen toteutumista, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman sanoo.  
 
– Samalla menetetään kotitalousvähennyksen korotuskokeilun tutkimusasetelman vertailupohja, jos kokeilun jälkeen parametrit eivät palaa kokeilua edeltäneelle tasolle. Kokeilun vaikutuksista olisi tärkeää tehdä huolellinen selvitys ennen kuin tällaisia päätöksiä tehdään vähennyksen muuttamisesta, Hellman jatkaa. 

Merkitystä erityisesti ikääntyneille

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan kotitalousvähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan alennettavaksi 2 250 eurosta 1 600 euroon. Korvausprosenttia työkorvauksen osalta leikattaisiin 40 prosentista 35 prosenttiin ja palkan osalta 15 prosentista 13 prosenttiin. Omavastuuosuutta ehdotetaan korotettavaksi 100 eurosta 150 euroon. Voimassa oleva korotuskokeilu kotitalous-, hoito- ja hoivatyön sekä fysio- ja toimintaterapian osalta päättyy vuoden 2024 loppuun 

– Vähennyksellä on merkitystä erityisesti ikääntyneemmälle väestölle, joka joutuu kotona pärjätäkseen käyttämään säännöllisesti kotihoiva- ja kotisiivouspalveluita. Ehdotukset omavastuuosuuden korotuksesta ja korvausprosenttien pienentämisestä heikentäisivät pienituloisten mahdollisuuksia hyödyntää vähennystä, veroasiantuntija Hellman sanoo.  

– Jatkossa myös pienemmät ja satunnaiset työsuoritukset kuten vaikkapa pienet sähköasennustyöt jäisivät nykyistä useammin vähennyksen ulkopuolelle, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti harmaan talouden torjuntaan.  

Suomen Yrittäjät vaatii kotitalousvähennyksen käytäntöihin jatkuvuutta. 

– Kotitalousvähennyksen parametreja on jatkuvasti veivattu edestakaisin, mikä on varmasti vaikuttanut siihen, että kuluttajat eivät tunne vähennystä ja sen yksityiskohtia hyvin. Uudella muutoksella lisättäisiin kuluttajien epävarmuutta. Veropolitiikan johdonmukaisuuden ja ennustettavuuden toteutuminen on tärkeää myös kotitalousvähennyksen kohdalla, Hellman sanoo.