Myös ympäristöasiat ja hyvä huolenpito omasta henkilöstöstä ovat erittäin tärkeä osa yrittäjien vastuullisuusajattelua. Lisäksi työllistäminen ja henkilöstöstä huolehtiminen ymmärrettävästi korostuvat, kun yrityksen koko kasvaa.
Uutiset

Yrittäjägallup: Yrittäjälle vastuullisuus merkitsee erityisesti lakien ja sopimusten noudattamista

Yrittäjille tärkeintä vastuullisuustyötä on se, että noudatetaan lakeja ja sopimuksia, maksetaan veroja ja palvellaan asiakkaita hyvin. – Tämä on tärkeä muistaa, koska yhteiskunta ei toimi, jos ei ole kannattavia ja yhteiskunnan yhteisiä pelisääntöjä kunnioittavia yrityksiä, jotka pitävät hyvää huolta työntekijöistään ja asiakkaistaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo Suomi-areenalla Porissa.

Suurin osa (76 %) yrityksistä arvioi huomioivansa vastuullisuusajattelun toiminnassaan, 13 % ei oman ilmoituksensa mukaan huomioi ja 11 % ei osaa arvioida asiaa. Tyypillisintä vastuullisuusajattelun huomioiminen on teollisuudessa, henkilömäärältään suurimmissa yrityksissä.

Vastuullisuuden nähdään tarkoittavan erityisesti lakien ja sopimusten noudattamista (76 %), verojen maksamista yhteiskunnalle (75 %) ja asiakkaiden hyvää palvelemista (73 %).

– Myös ympäristöasiat ja hyvä huolenpito omasta henkilöstöstä ovat erittäin tärkeä osa yrittäjien vastuullisuusajattelua. Lisäksi työllistäminen ja henkilöstöstä huolehtiminen ymmärrettävästi korostuvat, kun yrityksen koko kasvaa, Pentikäinen sanoo.

Vastuullisuusajattelua korostavat erityisesti naisyrittäjät

– On kiinnostavaa, että vastuullisuusajattelu on vahvempaa naisyrittäjien parissa. Erityisesti hyvä asiakaspalvelu korostuu vastuullisuustekona naisyrittäjien keskuudessa. On myös nähtävissä, että nuorempi yrittäjäkunta pitää ehkä lakien ja sopimusten noudattamista, verojen maksamista ja hyvää asiakaspalvelua itsestäänselvyytenä, eikä erityisenä vastuullisuustekona.

Suomen Yrittäjät selvitti viimeksi syksyllä 2021 yritysten vastuullisuusajattelua. Selvitys osoittaa, että vastuullisuusajattelu on hieman vähentynyt viime mittauksesta.

– Tämä voi johtua siitä, että Ukrainan sodan ja sen kiihdyttämien vaikutusten, kuten inflaation, vuoksi moni joutuu miettimään omaa agendaansa ja yritystoiminnan perustekijöitä uudelleen. Jos yritystoiminta ei kannata, kaikki muu on vaikeampaa.

Suomen Yrittäjät tukee jäseniään vastuullisuustyössä

– Yrittäjäjärjestölle vastuullisuustyö on keskeistä. Teemme sitä antamalla vastuullisuuskoulutusta, tekemällä asiasta selvityksiä, vaikuttamalla sääntelyyn, osallistumalla keskusteluun sekä ilmastonsuojelun että hyvän hallinnon puolesta sekä arvioimalla omaa toimintaamme myös vastuullisuuden näkökulmasta.

Yrittäjät-akatemian tarjonnassa vastuullisuus on erittäin keskeinen teema. Se on myös teemana akatemian Suomi-areenan lähipäivässä. Akatemiaan on osallistunut tänä vuonna pari tuhatta yrittäjää. Se jatkuu syksyllä verkkokoulutuksena ja lähiopetuksena. Yrittäjät-akatemia on yrittäjille räätälöity kokonaisuus koulutuksia, webinaareja ja kursseja. Opiskelu on avointa ja maksutonta.

Yrittäjägallupin toteutti tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 24.5.–2.6.2022. Tutkimukseen vastasi 1 022 pk-yrityksen edustajaa. Luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä.