Mikael Pentikäinen
Työn tuottavuuden arvioidaan enemmän lisääntyneen kuin vähentyneen. Sairauspoissaolojen vähentyminen on erittäin merkittävä asia, Mikael Pentikäinen toteaa monipaikkatyön hyödyistä.
Uutiset

Yrittäjägallup: Monipaikkatyö on tullut vahvasti jäädäkseen

Neljännes yrityksistä aikoo lisätä pysyvästi monipaikkaista työskentelyä. Etätöissä olevan henkilöstön osuus tulee olemaan suurin henkilömäärältään isoissa yrityksissä, palveluissa ja Uudenmaan yrityksissä. – Koronakriisi jätti pysyvän jälkensä työelämään. Monipaikkatyö on tullut suomalaiseen työelämään vahvasti jäädäkseen, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä. 

Monipaikkaisen työn pysyvää lisäämistä ennakoivat henkilömäärältään suurimmat, pk-seudulla ja Uudellamaalla toimivat sekä yritykset, joissa yrittäjät ovat nuorimpia. 

Etätöiden tekeminen on ollut korona-aikana yleisintä henkilömäärältään suurimmissa yrityksissä ja pääkaupunkiseudulla. Monipaikkatyötä edelleen lisäävien yritysten osuus on jonkin verran pienempi kuin vuosi sitten. 

– Jos monipaikkatyö luo arvoa työnantajalle ja työntekijöille, siihen kannattaa antaa mahdollisuuksia. Se voi olla työnantajalle myös kilpailuetu, kun osaavasta väestä on yhä kovempi kilpailu, Pentikäinen sanoo. 

Yrittäjägallupissa kysyttiin, miten etätyöt ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan. Etätöiden teko on lisännyt myönteistä suhtautumista monipaikkatyöhön ja johdon merkitystä.  

Vähemmän sairauspoissaoloja ja kiirettä 

Ongelmat ovat lisääntyneet työn ja vapaa-ajan erottamisessa sekä työhön liittyvissä tekniikassa.  

– Työn tuottavuuden arvioidaan enemmän lisääntyneen kuin vähentyneen. Eniten ovat etätyön seurauksena vähentyneet sairauspoissaolot, kiire työpäivien aikana ja työhön liittyvä ideointi. Sairauspoissaolojen vähentyminen on erittäin merkittävä asia. 

Suomen Yrittäjät on laatinut ohjeistuksen siitä, mitä työnantajan on huomioitava, kun yrityksessä tehdään etätöitä. 

– Viime kädessä työnantaja ratkaisee, missä ja miten töitä tehdään, Pentikäinen muistuttaa. 

– Työyhteisössä tarvitaan myös kohtaamisia ja yhteistä tekemistä – myös etätöissä oleville. Toimiva työyhteisö rakentuu yhdessä tekemisestä, mutta tietenkin niin, että yksilön tarpeille on tilaa. Monipaikkatyö sisältää parhaimmillaan näitä molempia. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.

Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 6.9.–15.9.2022. Tutkimukseen vastasi 1 062 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,0 prosenttiyksikköä.