Lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen. Kuva: Johanna Erjonsalo
Uutiset

Yrittäjägallup: Kolmasosa yrityksistä joutunut huijauksen kohteeksi – Vahingot ovat nousseet aikaisempaa suuremmiksi

Yrityksistä 35 prosenttia raportoi, että yrittäjä tai yritys on joutunut huijausrikoksen tai sen yrityksen kohteeksi. – Yli neljä henkilöä työllistävistä yrityksistä rikoksen tai sen yrityksen uhriksi on joutunut jo lähes puolet pk-yrityksistä, sanoo lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä. Teollisuutta yritetään huijata muita aloja useammin.

Huijauksen kohteeksi raportoineiden osuus on pienempi kuinelokuussa 2021, milloin asiaa tutkittiin viimeksi. Tällöin 47 prosenttia kertoi joutuneensa huijausrikoksen kohteeksi.  

–Vaikka tilanne näyttää hieman parantuneen, tulokset ovat suuruusluokaltaan merkittäviä. Yli 100 000 pk-yritystä on joutunut petostyyppisen rikoksen kohteeksi, sanoo Toivonen.  

–Näyttää siltä, että rikoksista aiheutuvat euromääräiset vahingot ovat nousseet aikaisempaa suuremmiksi, Toivonen kertoo huolestuneena.  

– Merkittävimmät vahingot koituvat teollisuuden, kaupan ja rakentamisen yrityksille. Esimerkiksi huijauksen kohteeksi joutuneista rakentamisen alan yrityksistä 13 prosenttia on menettänyt rikollisille yli 10 000 euroa. 

Suomen Yrittäjille tulee päivittäin yhteydenottoja yrittäjiltä, jotka ovat joutuneet huijatuksi. 

 – Uusia huijausmuotoja tulee koko ajan. Usein keppihevoseksi joutuu tunnettu yritys, viranomainen tai yrittäjäjärjestö, kuten Posti, pankki, patentti- ja rekisterihallitus tai Suomen Yrittäjät.  

– Yrittäjäjärjestöllä on työssä merkittävä rooli, sillä me tiedotamme pienyrittäjille erilaisista uusista tavoista tulla huijatuiksi ja neuvomme heitä, jos nämä ovat joutuneet rikollisten uhreiksi, Toivonen toteaa. 

Marraskuussa toteutettu Yrittäjägallup kysyi reilulta tuhannelta yrittäjältä tai yritysten edustajalta, onko heidän yrityksensä joutunut huijausyrityksen kohteeksi. Tutkimuksen toteutti Kantar. Virhemarginaali on +- 3,1 prosenttiyksikköä. 

Lähes neljännes jättänyt ilmoituksen 

Lähes neljännes yrittäjistä (23 prosenttia) on tehnyt huijausrikoksesta ilmoituksen viranomaiselle. Tämä osuus on hieman kasvanut edellisestä mittauksesta.  

Yrittäjien mukaan viranomainen tutki rikoksen noin puolissa tapauksissa, mikä on noussut vuoden takaisesta selvityksestä.Kuitenkin enää vain 37 prosenttia yrittäjistä oli tyytyväisiä tutkintaan. 

– Yrittäjät on jo pitkään edellyttänyt, että on tehtävä yritysten kohtaamien petosten ja huijausten tilannekuva. Tämän jälkeen on keskusteltava siitä, millä keinoilla petosrikollisuutta tulee suitsia. 

Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 22.11.–30.11.2022. Tutkimukseen vastasi 1 027 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin TÄSTÄ

Yhteyshenkilöt:

Tiina Toivonen, lainsäädäntöasioiden päällikkö
Puh: 041 528 5679
tiina.toivonen@yrittajat.fi