Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki. Kuva: Markus Sommers
Uutiset

Yrittäjägallup: Alv-korotus aiheuttaa ongelmia yli puolelle pk-yrityksistä

Sunnuntaina voimaan tuleva yleisen arvonlisäkannan korotus on aiheuttanut ongelmia 54 prosentille pk-yrityksistä, kertoo tuore Yrittäjägallup. – Ongelmat koskevat valtaisaa joukkoa yrityksiä. Muutokseen valmistautuneiden osuus on varsin hyvä, mutta mattimyöhäisiä saisi olla paljon vähemmän, sanoo Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki.

Yleinen arvonlisäkanta nousee 1. syyskuuta 25,5 prosenttiin. Tuore Yrittäjägallup kertoo, että 1,5 prosenttiyksikön alv-korotus on aiheuttanut ongelmia yli puolelle (54 prosenttia) pk-yrityksistä. Näistä vastaajista 10 prosentilla ongelmia on ollut paljon. 
 
– Jonkin verran ongelmia raportoineista naisten osuus on miehiä selvästi suurempi, joten kyselyn perusteella muutokseen valmistautuminen vaikuttaa koetelleen kovemmin naisvetoisia yrityksiä, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki sanoo. 
 
Yrittäjägallupiin vastasi 14.–26. elokuuta 1 112 mikro- ja pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.  

Täysin valmiita alv-korotukseen on vajaa puolet vastaajista

 
12 prosenttia Yrittäjägallupin vastaajista kertoi, etteivät he ole lainkaan valmiita 1. syyskuuta voimaan tulevaan alv-korotukseen. 43 prosenttia sanoi olevansa täysin valmiita muutokseen ja 42 prosenttia melko valmiita. 
 
– Yrittäjät ovat kesästä huolimatta valmistautuneet hyvin muutokseen. Siihen mekin olemme yrittäjäjärjestössä kannustaneet. Täysin valmistautumattomien osuus on kuitenkin huolestuttavan suuri. Lisäksi erittäin monella on hommia vielä ihan kalkkiviivoilla. Esittämämme muutoksen voimaantulon lykkääminen olisi monelle tullut tarpeeseen, Kurki sanoo.   
 
Arvioitaessa alv-korotuksen vaikutuksia omaan yritykseen 46 prosenttia vastaajista kertoo nostaneensa hintojaan. Noin joka viides (26 prosenttia) arvioi alv-korotuksen heikentävän yrityksensä tulosta. 
 
Hallinnollinen taakka on lisääntynyt joka kuudennella vastaajalla. Tietojärjestelmiään ovat uudistaneet korotuksen takia lähinnä teollisuusyritykset. 
 
– Moni pieni yritys ottaa takkiinsa, ja osalla arvonlisäveron alarajahuojennuksen poistuminen vuodenvaihteessa vaikeuttaa tilannetta entisestään. 
 
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.