Taloushuolet aiheuttavat meille paljon stressiä ja vaikuttavat merkittävästi jaksamiseen ja toimintakykyyn. Yrittäjillä taloudellinen vastuu korostuu, sillä he kantavat vastuuta paitsi omasta taloudestaan, myös yrityksen ja sen työntekijöiden taloudesta. Taloushuolien ratkomista ei helpota se, että ne aiheuttavat usein häpeää, ja niistä puhuminen koetaan vaikeaksi.
Rahahuolien ratkomiseksi ja häpeän verhon poistamiseksi on ollut ilahduttavaa huomata, että raha-asioista puhutaan nykyisin avoimemmin, ja taloudellinen hyvinvointi nähdään osana kokonaisvaltaista hyvinvointia fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin rinnalla. Nämä kolme osa-aluetta tukevat vahvasti toisiaan ja niiden parantamisessa ja ylläpitämisessä on hyvin paljon samaa; Keinot tavoitteisiin pääsemiseksi usein tiedetään, mutta motivaatio on kadoksissa. Koska tavoitteisiin pääseminen vaatii aina uhrauksia, usein joukon epäonnistumisia ja paljon pitkäjänteisyyttä, on tärkeää tiedostaa, mitä tavoittelee. Ja ennen kaikkea on tärkeää tiedostaa, miksi?
Oman talouden haltuunotto antaa hienon mahdollisuuden ja tulokulman omien arvojen pohdintaan ja itsensä kehittämiseen. Mitä syvemmälle pohdintoihin menee, sitä helpommin huomaa, että raha onkin vain väline, eikä niinkään itsetarkoitus. Se voi olla väline hallinnan tunteeseen ja mahdollisuuteen tehdä omien arvojen mukaisia valintoja, sekä väline toteuttaa päämääriä ja unelmia. Raha on elämän helpottaja – ei ihmisarvon mittari.
Taloudellinen hyvinvointi luo paljon hyvää ympärilleen. Se mahdollistaa vastuulliset ja eettisesti kestävät kuluttajavalinnat ja investointipäätökset. Kun yrityksen talous on tasapainossa, sen on mahdollista investoida kasvuun ja tulevaisuuden kehitykseen sekä palkata työntekijöitä. Lisäksi taloudellinen hyvinvointi ja tasapaino mahdollistaa kestävyyttä niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin vaikeiden aikojen yli.
Vaurastuminen on seurausta talouden haltuun otosta ja hallinnasta. Vaurastumista edesauttaa sijoittaminen. Sijoittaminen puolestaan avartaa maailmaa ja lisää tietoisuutta taloudesta ja maailman menosta yleisesti. Vaikka termit sijoittamisen ympärillä voivat tuntua aluksi vierailta, sijoittaminen sopii kaikille. Niin yksityisille henkilöille kuin yrityksillekin. Ja asiantuntevaa apua sijoittamisen aloittamiseen on saatavilla helposti vaikkapa pankista.
Säästöpankki täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Se on aikanaan perustettu edistämään asiakkaidensa taloudellista hyvinvointia ja edistämään säästäväisyyttä ja vaurastumista. Terminologia on vuosien saatossa hiukan muuttunut, mutta ydinajatus ja missio ovat pysyneet samana. Haluamme olla niin tänään kuin tulevinakin vuosisatoina edistämässä asiakkaidemme ja toimialueemme taloudellista hyvinvointia ja vaurastumista.
Maija Koivunen
Liedon Säästöpankin Yritysliiketoiminnan johtaja