Työttömien määrä supistui 500 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna.
Uutiset

Varsinais-Suomen työttömien määrä lievässä laskussa tammikuun aikana

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa 21 000 työtöntä työnhakijaa. Tammikuun aikana työttömien määrä laskee normaalisti joulukuuhun verrattuna, kuten kävi tälläkin kertaa. Työttömien määrä supistui 500 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä vähentynyt 1 300 henkilöllä (6 %) eli täsmälleen samaa vauhtia kuin koko maassa yleisesti (6 %). Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä laski 600 henkilöllä (24 %) verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli tammikuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,2 % eli 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Näin työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (9,8 %) keskimäärin.

Tammikuussa työttömiä oli Vakka-Suomea ja Loimaan seutua lukuun ottamatta vähemmän kolmessa muussa Varsinais-Suomen seutukunnassa verrattuna vuodentakaiseen. Suurin ero vuotta aiempaan oli Turun seutukunnassa (-7 %). Vakka-Suomessa määrä oli selkeästi koholla (+9 %). Työttömyysaste oli korkein Turun seutukunnassa (9,5 %) sekä Turun kaupungissa (12,1 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,5 %) sekä kunnista Ruskolla (3,4 %).

Tammikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 9 200 kappaletta eli vähemmän (-15 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 23 700 kpl eli 16 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna tammikuun aikana 15 700 kappaletta, joista 10 400 oli uusia, tammikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli tammikuussa tarjolle 7 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Toki edelleen ollaan paikkamäärissä verrattain korkealla tasolla.

Helmikuussa työttömien työnhakijoiden määrä laskee normaalivuosina jonkin verran tammikuuhun verrattuna.