Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Johanna ERjonsalo
Uutiset

Vappublogi: Tarvitaan reilumpi työttömyysturva

Yksi tärkeä hallitusneuvotteluissa linjattava asia on työttömyysturvan uudistaminen. On selvää, että järjestelmää pitää uudistaa, kirjoittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vappublogissaan.

Tarvitsemme työttömyysturvan, joka on nykyistä reilumpi ja kannustavampi sekä nykyajan työelämän tarpeet paremmin huomioiva. Tarvitaan ainakin kolme muutosta.

Yleinen ansioturva kuuluu kaikille

Ensiksi tarvitsemme yleisen ansioturvan. Tällä hetkellä jokainen työelämässä oleva rahoittaa työttömyysvakuutusmaksuilla ansioturvaa, mutta sitä saavat vain kassojen jäsenet. Ilman ansioturvaa jäävät ovat yleensä hauraimmassa työmarkkina-asemassa olevia, kuten nuoria ja maahan muuttaneita.

Tämä on epäreilua. Jokaisen ansioturvaa rahoittavan pitäisi päästä sen piiriin. Yleinen ansioturva toisi ansiosidonnaisen muutosturvan riippumatta siitä, onko työttömyyskassan jäsen vai ei.

Nykyjärjestelmä on rakennettu suosimaan järjestäytymistä. Moni yhä luulee tutkimusten mukaan, että ammattiliiton jäsenyys on ansioturvan edellytys, vaikka näin ei ole ollut vuosikausiin. Väärinkäsitystä ei kuitenkaan haluta korjata, koska sen pelätään vähentävän järjestäytymistä.

Yleinen ansioturva olisi uudelta hallitukselta tärkeä oikeudenmukaisuusteko.

Lyhyempi ansioturva tukisi hyvinvointia

Toiseksi tarvitaan nykyistä lyhyempi ja vahvemmin porrastettu ansioturva, jotta järjestelmä kannustaisi nykyistä nopeammin takaisin työelämään.

Ansioturvalla olevat ovat työmarkkinoiden näkökulmasta parasta potentiaalia. Heillä on tuoretta työkokemusta. Siksi heidät on hyvä saada nopeasti takaisin työelämään. Tutkimukset osoittavat kiistatta, että työllistyminen vauhdittuu, kun ansioturvan loppu lähenee.

Tämäkin olisi oikeudenmukaisuusteko. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus edellyttää sitä, että mahdollisimman moni on työelämässä. Muuten meillä ei ole resursseja rahoittaa nykyisiä palveluita eikä varmistaa, että kaikki apua tarvitsevat myös sitä saavat.

Lyhyempi työttömyysturva myös palvelisi yritysten kasvua. Tällä hetkellä työvoimapula on monen yrityksen kasvun este, vähintään hidaste. Kun ihmisiä saadaan nopeammin ansioturvalta työelämään takaisin, se auttaa yritysten kasvua.

Yhdistelmävakuutus vahvistaisi turvaa

Kolmanneksi tarvitaan yhdistelmävakuutus, jolloin työttömyysturvaa voisi kerryttää yhtä aikaa sekä yrittäjä- että palkansaajatyöstä.

Muutos tarvitaan, koska yhä useampi on välillä yrittäjä ja välillä palkansaaja, ja moni on niitä myös yhtä aikaa. Tämä on osa työelämän muutosta. Työttömyysturva on ainut sosiaaliturvan laji, jossa tätä ei huomioida.

Näillä muutoksilla tuettaisiin kasvua sekä vahvistettaisiin oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointiyhteiskunnan taloudellista perustaa. Näillä muutoksilla on vahva Yrittäjien tuki. Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät