Sanna Virtasen palkitsemistilaisuus
Uutiset

Työpaikkaohjaajia muistettiin työelämässä oppimisen päivänä

Varsinais-Suomen ammatillisissa oppilaitoksissa vietettiin 18.4.2024 Työelämässä oppimisen päivää. Päivän tarkoitus on muistaa ja palkita työpaikkoja ja työpaikkaohjaajia hyvästä yhteistyöstä.

Tämän vuoden teemana on hyvä ohjaus, joka korostuu työelämässä oppimisessa. Työnantaja vastaa koulutus- ja oppisopimusopiskelijoiden ohjauksen suunnittelusta työpaikalla ja nimeää kullekin opiskelijalle vastuullisen työpaikkaohjaajan. Työpaikkaohjaajan rooli on keskeinen opiskelijan oppimisessa ja ammatillisen kasvun tukemisessa.

Hyvän ohjauksen toteutumisessa tärkeää on ohjaajaan innostus ja motivaatio. Oppilaitokset perehdyttävät työpaikkaohjaajat opiskelijan oppimisen tavoitteisiin ja osaamistasoon. Hyvä työpaikkaohjaaja on motivoitunut, haluaa välittää opiskelijoille omaa ammattitaitoaan ja osaa huomioida erilaiset ohjaustarpeet. Ohjauksessa keskeistä on jatkuvan kehittävän palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Palaute mahdollistaa kehittymisen ja uuden oppimisen. Parhaimmillaan sekä opiskelija että ohjaaja saavat oppia uutta.

Työpaikat ja oppilaitokset yhdessä varmistavat, että ammatillisia osaajia on riittävästi tulevaisuudenkin Suomessa. Jokainen yritys ja työpaikkaohjaaja on tärkeä tämän tavoitteen saavuttamisessa. Tällä kertaa muistamme erityisesti alla nimettyjä ohjaajia, mutta haluamme kiittää yhteistyöstä jokaista työpaikkaohjaajaa ja työpaikkaa!

Listaus palkituista oppilaitoksittain:
Rasekon ammattiopisto
Sanna Virtanen, AE Filete Oy
Vesa Wahlsten, Keskusautohalli Oy
Tintu Hopiavuori, Jysk Oy (ohjausyhteistyön aikainen työpaikka)
Tanja Mahmod, Esperi Care Oy

Ammattiopisto Livia
Peppi Laine, Mikkolan lammastila
Miika Koskela, Varha, Ravattulan toimintakeskus
Janne Kopranen, Kaarinan Validiatalo 
Ammattiopisto Spesia
Toni Lumejoki, Scandic Atrium
Jaana Ranta, Kallelankadun päiväkatu, Turku

Linnasmäen opisto
Kalevanniemen Aurinkometsän päiväkoti, Naantali

Novida
Sirja Ahlqvist, Munax Oy
Mikaela Koskinen, Liedon kaupunki, Kisapuiston päiväkoti
Riikka Ollila, Wille Machines Oy ruokala
Kimmo Tikakoski, Isännöinti Tikakoski Oy
Reija Valtanen, Attendo Oy, Attendo Mariianpuisto hoivakoti

Turun ammatti-instituutti
3PLogistiikka Turku Oy
Logitrail Oy
Trans-Anttila Oy
Tasarakennus Oy
Hartela Länsi-Suomi Oy
Vitomittaus Oy
Onninen Oy
Zulema Y-Silva, Ristorante Pizzeria Dennis
Lauri Palmio, Tallink Silja Oy, M/S Baltic Princess
Natalia Stîngaci, TOK Orginal Sokos Hotel
Pirjo Myllykangas, Kaarinan kaupunki
Ilkka Lehtovaara, Fazer leipomot
Harri Hakomaa, Everton

Turun AKK
Juha Laine, Lassila & Tikanoja Oy
Lukas Lindroos, Sähkö Tiimi IL

Ohjausta lempeällä otteella

Yksi Rasekon palkitsemista työpaikkaohjaajista oli lounasravintola-, pitopalvelu- ja catering-palvelujen yrittäjä Sanna Virtanen AE Filete Oy:sta. Virtanen on paitsi yrittäjä ja työpaikkaohjaaja, myös itse Rasekossa kahteen otteeseen opiskellut (ravintola- ja catering-alan perustutkinto sekä yrittäjyyden ammattitutkinto) ja lisäksi työllistänyt yritykseensä useampia Rasekosta valmistuneita.

Sanna Virtanen on toiminut työpaikkaohjaajana lounasravintolansa Vellamon perustamisesta lähtien eli noin kahdeksan vuoden ajan. Vuosittain ohjattavia opiskelijoita on jopa 6 – 7, jotka kaikki ovat Rasekosta. Virtanen pitää ohjaamisesta ja kertoo toimivansa lempeällä otteella uusien asioiden äärellä olevien opiskelijoiden kanssa. Yhteistyö Rasekon kanssa on sujunut hyvin ja joustavasti. – Tuttujen opettajien kanssa kommunikointi on helppoa.

Sanna Virtanen kertoo olleensa yllättynyt ja otettu, kun sai tietää saavansa tunnustuksen. – Eihän sitä itse tietenkään osaa verrata, että toimiiko hyvin vai huonosti vai miten, yrittäjä tuumii.

Rasekon ravintola- ja catering-alan koulutuspäällikkö Mari Vartiainen kertoo, että päätös jakaa tunnustus Sannalle ja hänen yritykselleen oli yksimielinen – kaikki alan opettajat kannattivat häntä palkinnon saajaksi. – Yksi Sannan monista vahvuuksista on positiivinen asenne ja taito ottaa opiskelijat vastaan.

Raseko jakoi tunnustuksen Sanna Virtasen lisäksi Vesa Wahlstenille (Keskusautohalli Oy), Tintu Hopiavuorelle (ohjausyhteistyön aikainen työpaikka Jysk Oy) ja Tanja Mahmodille (Esperi Care Oy).