Biltema avaa tavaratalon Ouluun syksyllä – rekrytoi työntekijöitä viiden minuutin pikahaastatteluilla

Syksyllä 2026 avattavaan Oulun uuteen Biltema-tavarataloon ja Biltema Cafeseen rekrytoidaan henkilöstöä kolmipäiväisen haastattelutapahtuman kautta elokuun ensimmäisellä viikolla.
Bilteman PikaRekry -niminen tapahtuma järjestetään BusinessOulun Startup Stationin 4. kerroksessa osoitteessa Sepänkatu 20 kolmena peräkkäisenä päivänä, tiistaina 4.8. klo 10–18 sekä keskiviikkona 5.8. ja torstaina 6.8. klo 9–17.
Kaikille avoimessa tapahtumassa työnhakijat voivat osallistua viiden minuutin pikahaastatteluun ilman erillistä ajanvarausta. Haastattelussa kysymykset esitetään täsmälleen samanlaisina kaikille samaa tehtävää hakeville. Näin hakijat ovat samalla viivalla, ja heillä on tasapuolinen mahdollisuus tulla valituksi jatkoon.
Pikahaastatteluiden perusteella valitaan jatkoon etenevät hakijat, ja heidän joukostaan valikoituu lopulta tavaratalon ja Biltema Cafen henkilöstö. Haettavina ovat osastovastaavien tehtävät, ja lisäksi palkataan osa-aikaisia myyjiä työskentelemään myymälässä ja kahvilassa.
Biltema Suomen markkinointipäällikkö Joonas Leinonen kertoo, että PikaRekry-tapahtuma on järjestetty aiemmin jo kuusi kertaa eri paikkakunnilla, viimeksi kuluvalla viikolla Joensuussa. Leinosen mukaan konsepti on saanut paljon kiitosta työnhakijoilta, sillä tapahtumaan voi tulla joustavasti juuri itselleen sopivimpaan aikaan.
– Työnhakijat ovat myös olleet erittäin kiitollisia siitä, että heillä on mahdollisuus tavata työnantajan edustaja kasvokkain jo aikaisessa vaiheessa rekrytointiprosessia sekä päästä kertomaan itsestään ja osaamisestaan pelkän työhakemuksen ja CV:n lähettämisen sijaan, hän lisää.
Työnhakijoita pyydetään ottamaan mukaan haastattelutilanteeseen vapaamuotoinen hakemus tai saatekirje, CV sekä valokuva itsestään. Dokumenteissa tulee olla nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero mahdollista jatkoyhteydenottoa varten.


