Spark the Future kokoaa kansainväliset vastuullisuuden ja liiketoiminnan huippuvaikuttajat Jyväskylään

Kansainvälinen Spark the Future -vastuullisuusseminaari kokoaa ensi viikon perjantaina, 31.7. Jyväskylään poikkeuksellisen kattauksen kansainvälisen moottoriurheilun, elinkeinoelämän ja julkishallinnon vaikuttajia keskustelemaan kestävän liikkumisen, vastuullisen liiketoiminnan ja teknologian tulevaisuudesta. Neljättä kertaa järjestettävä seminaari on osa Secto Rally Finlandin ohjelmaa.
Tapahtuman avaa valtiovarainministeri Riikka Purra yhdessä Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koiviston ja AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Lauri Pöyhösen kanssa.
Seminaarin kansainvälistä painoarvoa korostaa FIA:n vahva edustus. Mukana ovat muun muassa Road Sport Director Emilia Abel sekä Formula 1:n ja kansainvälisen moottoriurheilun vastuullisuustyötä johtava Pierre Villez. Lisäksi WRC Promoter esittelee rallin MM-sarjan Beyond Rally -vastuullisuusohjelman ajankohtaisia kehitysaskeleita.
– Spark the Future on kasvanut tapahtumaksi, jossa keskustellaan paitsi moottoriurheilun myös laajemmin liiketoiminnan, teknologian ja yhteiskunnan tulevaisuudesta. On hienoa saada Jyväskylään näin korkeatasoinen joukko kansainvälisiä asiantuntijoita ja päättäjiä osana Secto Rally Finlandia, sanoo tapahtuman promoottori Tiina Lehmonen.
Seminaarin juontaa ja keskustelut moderoi André Noël Chaker. Yksi seminaarin keskeisistä teemoista on kestävän liikkumisen murros. Keskusteluissa tarkastellaan sähköistymistä, vetytaloutta ja uusia energiaratkaisuja sekä niiden vaikutusta tulevaisuuden liikenteeseen. Näkökulmia tuovat muun muassa Kempower, Tampereen yliopisto, Cefmof ja Yamaha, jotka esittelevät uusimpia ratkaisujaan ja kehityshankkeitaan.
Iltapäivän ohjelmassa huomio siirtyy yritysjohtamiseen ja kilpailukykyyn. Keskustelemassa ovat Metsä Boardin toimitusjohtaja Esa Kaikkonen, MEKO AB:n toimitusjohtaja Pehr Oscarsson sekä Toyota Gazoo Racing World Rally Teamin toimitusjohtaja Yuichiro Haruna. He tarkastelevat, kuinka vastuullisuus, suorituskyky ja liiketoiminnan menestys voidaan yhdistää nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Seminaarissa kuullaan lisäksi kansainvälisen markkinoinnin asiantuntija Janne Waltosen näkemyksiä vastuullisuuden ja brändin rakentamisesta sekä autourheilun maailmanmestari Emma Kimiläisen puheenvuoro FIA Girls on Track -ohjelmasta, joka edistää monimuotoisuutta ja uusia uramahdollisuuksia moottoriurheilussa.
Spark the Future on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Pohjoismaiden merkittävimmistä kestävän liikkumisen, vastuullisen johtamisen ja moottoriurheilun tulevaisuuteen keskittyvistä seminaareista. Tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen yritysjohtajia, tutkijoita, päättäjiä ja kansainvälisen moottoriurheilun vaikuttajia rakentamaan uusia yhteistyöverkostoja ja keskustelemaan kestävän tulevaisuuden ratkaisuista.
Spark the Future
Aika: Perjantaina 31.7.2026 klo 10:00-15:40
Paikka: Jyväskylä Paviljonki
Ohjelma: sparkthefuture.fi/#programme
