Kevään lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen mukaan työttömyyden kasvun huippu alkaa olla takanapäin.
Uutiset

Työmarkkinaennuste: käännettä parempaan voidaan odottaa vuoden 2024 loppupuolella

Kevään lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen mukaan työttömyyden kasvun huippu alkaa olla takanapäin. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kasvavan vielä koko kuluvan vuoden ajan.

Heikko talouskehitys näkyy työvoiman kysynnän laantumisena. Avoimia työpaikkoja on vain puolet siitä, minkä verran niitä oli koronakriisin jälkeen. 

Työllisyysasteen ennustetaan laskevan tänä vuonna, mutta vilkkaan maahanmuuton ansiosta työllisten määrä ei käänny laskuun. Vuonna 2025 työllisten määrä kasvaa talouskehityksen ja maahanmuuton ansiosta 16 000 työllisellä, ja vuonna 2026 vielä 29 000 työllisellä lisää.

Työikäisen väestön (15–64-vuotiaat) työllisyysaste laskee tänä vuonna 0,6 prosenttiyksiköllä ja työllisyysaste jää 73,0 prosenttiin. Vuonna 2025 laskua tulee vielä 0,1 prosenttiyksikköä. Vuonna 2026 työllisyysaste kääntyy kasvuun 0,3 prosenttiyksillä päätyen 73,3 prosenttiin. 

Työttömyysasteen ennustetaan kääntyvän kuluvana vuonna kasvuun 0,5 prosenttiyksiköllä. Tänä vuonna työttömyysasteen ennustetaan asettuvan 7,7 prosenttiin, laskevan ensi vuonna 7,5 prosenttiin ja edelleen 7,1 prosenttiin vuonna 2026.

Vuonna 2024 työttömiä työnhakijoita ennustetaan olevan keskimäärin 277 000, mikä on 17 000 enemmän kuin vuonna 2023. Vuonna 2025 työttömien työnhakijoiden määrän ennustetaan laskevan 269 000 henkilöön, ja vuonna 2026 edelleen 267 000 henkilöön.  

Pitkäaikaistyöttömiä on eniten vuoden 2024 loppupuolella, minkä jälkeen pitkäaikaistyöttömyys lähtee hitaasti laskuun. Pitkäaikaistyöttömiä ennustetaan olevan keskimäärin 93 000 vuonna 2024, seuraavana vuonna 91 000 ja 88 000 vuonna 2026. 

Rakennusala edelleen ongelmissa – teollisuus selvinnyt lomautuksilla

Talouden taantuma on näkynyt eniten rakentamisessa, jossa työllisyys on vähentynyt vuoden 2023 alusta lähtien ja on nyt alimmillaan 25 vuoteen. Työmarkkinaennusteessa rakennusalan työllisyys putoaa vielä tänä vuonna viime vuoteen nähden lähes 15 000 työllisellä. Vuoden 2025 loppua kohden tilanne alkaa parantua, ja myönteinen suuntaus jatkuu vuonna 2026.

Teollisuudessa on käytetty matalasuhdanteeseen sopeutumisessa paljon lomautuksia ja siten saatu säilytettyä työpaikkoja. Näkyvissä on myös monia teollisuuden työllisyyttä tukevia kehityskulkuja. Energian hinnan vaihtelun riskit ovat laskeneet, mutta ovat edelleen merkittävästi suuremmat kuin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Työmarkkinaennusteessa teollisuuden työllisyys on vuonna 2024 vain muutamia tuhansia alhaisempi kuin vuonna 2023. Tulevina vuosina voidaan teollisuuden työllisyydessä jo nähdä pientä kasvua.

Mikä on työmarkkinaennuste?

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste perustuu tilastolliseen aikasarja-analyysiin. Siinä hyödynnetään Tilastokeskuksen työvoimatutkimusta, työttömyystilastoja, kansantalouden tilinpidon tilastoja, väestötilastoja sekä valtionvarainministeriön talousennustetta. Ennuste julkaistaan kahdesti vuodessa.

Kevään 2024 työmarkkinaennuste perustuu valtiovarainministeriön suhdanne-ennusteeseen, jonka mukaan BKT:n kasvu pysähtyy kuluvana vuonna, kasvaa jälleen 1,6 % vuonna 2025 ja 1,5 % vuonna 2026.