Risto Laalo
Nimitykset

TYKS-säätiön perustajalle Risto Laalolle talousneuvoksen arvonimi

Tasavallan presidentti myönsi 10.6.2022 kaarinalaiselle Risto Laalolle, 74, talousneuvoksen arvonimen.

– Meille 1960- ja 1970-lukulaisille yhteiskunnallinen osallistuminen päätyön lisäksi oli itsestäänselvyys ja siihen olen saanut mahdollisuuden yli viiden vuosikymmenen ajan. Saatu tunnustus tästä tuntuu tosi hyvältä. Mieleen palautuu runsain mitoin mukavia muistoja näistä ajoista, toteaa tuore talousneuvos Risto Laalo.

VTM Risto Laalo valmistui Turun yliopistosta vuonna 1972 pääaineenaan taloustiede.  Hänen työuransa on kolmivaiheinen: vuosina 1973-1989 hän työskenteli Kaarinassa kunnankamreerina ja apulaiskunnanjohtajana. Vuosina 1989-1994 Laalo toimi Turun Työväen Säästöpankin ja Suomen Säästöpankin pankinjohtajana, toimitusjohtajana ja aluejohtajana.

Vuonna 1994 Risto Laalo aloitti Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin palveluksessa ja toimi vuoteen 2009 saakka piirin rahoitusjohtajana ja talousjohtajana sekä 1998-2000 Turun yliopistollisen keskussairaalan hallintojohtajana (sairaalanjohtajana). Laalon taloudellista osaamista voitiin hyödyntää mm. monissa merkittävissä julkisissa rakennushankkeissa, kuten Kaarinan keskustan, Littoisten ja Piikkiön terveyskeskusten rakentamisessa sekä edelleen jatkuvan Tyksin T-sairaalan laajan rakennushankkeen käynnistämisessä.

Sairaanhoitopiirin vuosinaan Laalo oli perustamassa Medbit Oy -nimistä yhtiötä, joka nykyisin tunnetaan 2M-IT:n nimellä. Yhtiö on merkittävä terveydenhuollon it-palvelujen tuottaja Suomessa. Laalo toimi yhtiön hallituksen puheenjohtajana viisi vuotta. Hän oli perustaja ja hallituksen jäsen myös Turun Tekstiilihuolto Oy:ssä, jonka toimialueena on Varsinais-Suomen lisäksi Satakunta ja asiakkaina julkisen terveydenhuollon toimijoita.

TYKS-säätiön perustajia

Risto Laalo oli perustamassa Turun yliopistollisen keskussairaalan koulutus- ja tutkimussäätiötä eli TYKS-säätiötä vuonna 1999 ja hän toimi sen hallituksen puheenjohtajana kahden vuosikymmenen ajan vuoteen 2022. Säätiö on kerännyt merkittävän sijoitusvarallisuuden. Se myöntää apurahoja ja pitää yllä tutkimusyksikköä nuorille lääketieteen ja terveystieteen tutkijoille. Laalo on toiminut myös säätiön osittain omistaman As Oy Kiinanmyllyn hallituksen puheenjohtajana. Hänellä on ollut keskeinen panos siihen, että Turun yliopiston, Turun yliopistosäätiön, TYKS-säätiön ja ylioppilaskunnan Universitas Oy:n omistama As Oy Kiinanmylly on rakennuttanut omistukseensa 145 asuntoa käsittävän uudiskohteen yliopiston ja Tyksin läheisyyteen. Asunto-osakeyhtiön tuotto käytetään kokonaisuudessaan tutkimustyön tukemiseen Turun yliopistossa ja Tyksissä.

Laalolla on lisäksi monia muita luottamustehtäviä mm. Turun Osuuskaupan, Aivoliiton ja Kaarinan Rakennussuojeluyhdistyksen hallinnossa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan koulutus- ja tutkimussäätiö (TYKS-säätiö) on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee, edistää ja ylläpitää kliinisen lääketieteen sekä muun korkeakoulutasoisen terveystieteen tutkimusta Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella.

Lisätietoja: Risto Laalo, puh. 040 545 7610 tai s-posti: risto.laalo@gmail.com

Lisätietoja TYKS-säätiöstä toiminnanjohtaja Minna Lukkarinen, puh. 040 701 7876 tai s-posti minna.lukkarinen@utu.fi