Tuulivoima
Tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä on valmistunut peräti 154 uutta voimalaa, yhteensä kapasiteettia valmistui 784 megawattia. Pohjois-Pohjanmaa on yhä tuulivoimaisin maakunta, missäsijaitsi jo 40 prosenttia kaikesta Suomeen tähän mennessä asennetusta kapasiteetista. Alalle tarvitaan lisää työvoimaa.
Uutiset

Tuulivoimaa rakennetaan ennätysvauhtia – kunnat hyötyisivät panostamalla alan koulutukseen

Tuulivoimarakentaminen on Suomessa nyt kiivaampaa kuin koskaan aiemmin. Alkuvuonna on jo rakennettu 154 uutta voimalaa. Leudompituulista kesäkautta hyödynnetään rakentamisessa, ja voimaloita odotetaan valmistuvaksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla vielä alkuvuotta enemmän. Pohjois-Pohjanmaan asema johtavana tuulivoima-alueena on vahvistunut entisestään.

Suomessa on rakennettu tuulivoimaloita vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla enemmän kuin koko edellisenä vuonna yhteensä. Tuulivoimarakentamisessa saavutettiin viime vuonna ennätys eli 141 uutta tuulivoimalaa, mutta kuluvan vuoden kesäkuun loppuun mennessä tuo ennätys jo ylitettiin, sillä viimeisen kuuden kuukauden aikana on valmistunut peräti 154 uutta voimalaa.

Myös kapasiteetissa on tänä vuonna jo ehditty rikkoa aiemmat ennätykset. Viime vuonna kapasiteettia valmistui kaikkiaan 671 megawattia, kun tänä vuonna luku oli kesäkuussa 784 megawattia. Tuulivoimakapasiteetti on kasvanut tämän vuoden aikana jo 24 prosenttia viime vuoden lopun koko kapasiteetista.

Pohjois-Pohjanmaa on yhä tuulivoimaisin maakunta ja se on kasvattanut johtoaan. Viime vuoden lopussa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsi 37 prosenttia kumulatiivisesta tuulivoimakapasiteetista ja nyt kesäkuun lopussa maakunnassa sijaitsi jo 40 prosenttia kaikesta Suomeen tähän mennessä asennetusta kapasiteetista.

– Vaikka tuulivoimarakentamisessa on nyt kova tahti, se ei vielä riitä. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja EU:n vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii vielä kiivaampaa rakentamistahtia. Suomen energiaomavaraisuus on myös turvallisuuskysymys, painottaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Alalle tarvitaan lisää vakituista työvoimaa

Kasvava tuulivoima-ala työllistää toiminta-alueillaan vakituisesti mm. huollon ja kunnossapidon osaajia. Alan koulutuksessa tärkeitä osa-alueita ovat työturvallisuus sekä mekaaninen huolto ja kunnossapito, hydrauliikka sekä sähköalan perusteet. 

– Tuulivoima-alueita rakennetaan usein pienille paikkakunnille, joissa voi olla pulaa työpaikoista. Tuulivoima tuo tullessaan uusia vakituisia työpaikkoja kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Alueilla olisikin hyvä ennakoida alan koulutuksen tarve paikallisten sidosryhmien, kuten TE-keskusten ja oppilaitoksien kanssa, sillä työntekijöistä on pulaa. Näin toimialan ja kunnan tarpeet kohtaisivat hyvissä ajoin, Anni Mikkonen toteaa.

Tutustu Suomen tuulivoimatilastoon tästä (pdf)