Kauppatorin avajaiset tuovat näytteilleasettajille samalla ainutlaatuisen tilaisuuden näkyä ja kuulua paikassa, johon kohdistuu tapahtuma-aikana valtava mielenkiinto ja luontainen kävijävirta.
Uutiset

Turun uudistetun Kauppatorin avajaisviikko huipentuu keskustan katumarkkinoihin la 24.9.

Kauppatorin avajaisviikon aloittaa Turun Tähden julkistus ja konsertti 17.9. lauantaina. Juhlaviikon päättää Keskustan katumarkkinat lauantaina 24.9. klo 10–15. Perinteisesti Yliopistonkadun katumarkkinoina tunnettu tapahtuma ulottuu nyt kävelykadun lisäksi Kauppatorille torin avajaisten kunniaksi.

– Keväällä päätimme toteuttaa normaalisti elokuussa järjestettävät katumarkkinat Kauppatorin avajaisten yhteyteen. Siirron ansiosta saamme upean uuden torin markkinapaikaksi, kertoo Turun Ydinkeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja Heli Järvelä.

– Kauppatorin avajaiset tuovat näytteilleasettajille samalla ainutlaatuisen tilaisuuden näkyä ja kuulua paikassa, johon kohdistuu tapahtuma-aikana valtava mielenkiinto ja luontainen kävijävirta, jatkaa Järvelä.

Teemoina hyväntekeväisyyttä ja urheilua

Keskustan katumarkkinoilla on näkyvänä teemana hyväntekeväisyys. Mukana ovat mm. Lastenklinikoiden Kummit ry, Lemmikki ry ja lahjoituspalvelu Auttamisesta Arkea. Lemmikki ry muun muassa avaa Anna joulu lemmikillekin -ruokakeräyksen markkinoilla.

– Myös urheilu näkyy Kauppatorilla, kun 100 vuotta täyttävä ikoninen Turun Palloseura esittäytyy torilla, toteaa Järvelä.

Markkinoilla on mukana useita näytteilleasettajia. Mukana ovat mm. Wiklund-keskus, TPS, Lastenklinikoiden Kummit ry, Lemmikki ry, Åbo Underrättelser, Aava Turku, Mehiläinen, Oma Säästöpankki, Turun Sanomat, Åbo Svenska Teater, FinFringe, JUJU Works ja Lastenklinikoiden kummit ry. Myös torimyyjät ovat myymässä omia tuotteitaan.

Lavaohjelma ja lasten vetonaulat kruunaavat markkinat

Kauppatorin uusi lava tulee käyttöön katumarkkinoilla.

– Juontajamme Kim Rusi haastattelee näytteilleasettajia lavalla ja varmasti luvassa on myös paljon yllätysohjelmaa, kuten FinFringen lyhyitä esityksiä ja erilaisia tietoiskuja.

Keskustan katumarkkinoilla on ohjelmaa myös lapsille.

– Mehiläisen tivolialue ja aina yhtä hellyttävät alpakat ovat varma vetonaula perheen pienimmille. Myös eläinhahmot, kuten Jore-Karhu ja Lastenklinikoiden Teemu-Nalle, saavat varmasti hymyt lasten huulille, pohtii Järvelä.

Kauppatorin avajaisviikon ohjelma

Turun Tähden julkistus ja konsertti 17.9.