Valtteri Torikka ja Tuuli Takala
Valtteri Torikka ja Tuuli Takala kertovat opiskelijoille, mitä heidän menestyksekäs uransa on vaatinut varsinaisen musiikkiytimen ulkopuolella.
Uutiset

Turun musiikkijuhlat aloittaa yhteistyön Kulttuurikampus Turun kanssa

Turun musiikkijuhlat haluaa aktiivisesti kehittää Turun talousalueen kulttuurielämää ja yhteistyö koulutuslaitosten kanssa on yksi avaintekijöitä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Uutena avauksena Turun musiikkijuhlat on aloittanut yhteistyön Kulttuurikampus Turun kanssa.

Kulttuurikampus Turku kokoaa alueen kulttuurialan toimijoita verkostoksi. Sen tehtävä on vahvistaa strategista yhteistyötä korkeakoulujen, muiden oppilaitosten, yritysten, kolmannen sektorin toimijoiden ja kaupungin välillä. Aluetta kehitetään yhdessä yhä elinvoimaisemmaksi, kansainvälisemmäksi ja eurooppalaisemmaksi korkeakoulu- ja kulttuurikaupungiksi. Toiminnan tavoitteena on tehdä näkyväksi kulttuurialan vaikuttavuutta ja vahvistaa alueen imagoa, vetovoimaa ja pitovoimaa. Samalla alueelle tavoitellaan lisää kulttuurialan työpaikkoja ja yrityksiä.

Torikan ja Takalan ohjauksella brändäystä ja markkinointia

Ensimmäisenä yhteistyöhankkeena Turun musiikkijuhlat ja Kulttuurikampus Turku järjestävät sopraano Tuuli Takalan ja baritoni Waltteri Torikan verkkovalmennuksen kampuksen opiskelijoille. Sopraano Tuuli Takala on tämän hetken kysytyimpiä oopperalaulajia niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Baritoni Waltteri Torikka on Lappeenrannan laulukilpailuvoiton jälkeen luonut rajoja rikkoen monipuolista uraa.

Tässä opiskelijoille suunnatussa tapahtumassa taiteilijat kertovat, mitä heidän menestyksekäs uransa on vaatinut varsinaisen musiikkiytimen ulkopuolella. Työ on sisältänyt mm. itsensä johtamista, brändäystä ja markkinointia. Moderaattorina tilaisuudessa toimii Kulttuurikampus Turun liiketoimintatyöryhmän puheenjohtaja Juulia Räikkönen (Turun yliopisto).

– Koemme vahvasti, että tässä ajassa kulttuuritoimijoiden on puhallettava yhteen hiileen ja tavoitteemme ovat yhteneväiset Kulttuurikampuksen tavoitteiden kanssa. Se lisäarvo, mitä me voimme selkeästi Kulttuurikampukselle tuoda, on maailman tärkeimmillä estradeilla esiintyvien taiteilijoidemme valmennusten mahdollistaminen eli opiskelijoiden ja kansainvälisten huippuammattilaisten kohtaamiset. Olemme hyvin kiitollisia Tuuli Takalalle ja Waltteri Torikalle siitä, että he ottavat aikaa tälle mestarikurssille, toteaa Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

Sopraano Tuuli Takala ja Waltteri Torikka tähdittävät Turun musiikkijuhlien joulukonserttia lauantaina 17. joulukuuta. Solistien kanssa lavalla on Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble kapellimestarinaan pianisti Marko Hilpo.