Meriteollisuudessa monelle yritykselle tuttu Tapio Karvonen kehittää jatkossa Turun seudun meriklusterin yritysten toimintaa ja verkostoja. Kuva: Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus.
Nimitykset

Tapio Karvonen kehittämään meriteollisuuden yrityskenttää

Turku Science Park Oy:n asiakkuuspäällikkönä aloittaa huhtikuun alussa monelle Turun seudun meriteollisuusyritykselle tuttu Tapio Karvonen. Karvosen kiinnostus laivoihin ja merenkulkuun syntyi jo lapsena.

MaritimeTurun tiimi saa huhtikuun alussa vahvistusta, kun Tapio Karvonen aloittaa asiakkuuspäällikkönä Turku Science Park Oy:ssä. Karvosella on takanaan vahva 22 vuoden työhistoria Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksessa, jossa hän on tehnyt laajasti alan tutkimusta sekä yhteistyötä meriteollisuuden toimijoiden kanssa.

Aiemman työnsä ansiosta Karvonen tunteekin meriteollisuuden yrityksiä ja niiden edustajia pitkältä ajalta. Lisäksi hän on syventynyt parin vuosikymmenen ajan alan dataan, jonka pohjalta hänelle on syntynyt hyvä kokonaiskäsitys meriteollisuuden toimijoista sekä toimintamalleista.

”Olen innossani siitä, että pääsen jatkamaan saman toimialan ympärillä, mutta nyt vahvemmin Turun seudun yritysten ja niiden toimintaympäristön kehittämisen ja edistämisen saralla”, Karvonen iloitsee.

Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen erikoistutkijana hänellä on paljon kokemusta myös hankkeista, joista iso osa on sisältänyt yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä konkreettista yhteistyötä meriklusterin yritysten kanssa niin paikallisesti kuin ympäri Suomen ja Euroopan.

”Olen aina pitänyt tutkimustulosten jalkauttamisesta ja sidosryhmäyhteistyöstä.”

Moni telakka Suomessa ja ulkomailla on Karvoselle erittäin tuttu.

MaritimeTurun tiimin johtaja Kari Sillanpää pitää erittäin hienona sitä, että Karvonen tuo kehitystyöhön vahvaa näkemystä siitä, millainen meriteollisuuden tilanne tällä hetkellä on, miten se on tähän tullut sekä mihin suuntaan se on menossa.

”Lisäksi Tapio tuo mukanaan vahvan meriteollisuuden verkoston, jossa hänet tunnetaan. Hän pääseekin työskentelemään alueen meriklusterin toiminnan tiivistämisen eteen sekä miettimään, miten toimimme muiden vahvojen meriklusterialueiden kanssa kansallisesti sekä kansainvälisesti”, Sillanpää avaa.

”Hienoa saada Tapio tiimiimme”, hän iloitsee.

Meri ja merenkulku iso osa elämää

Valtio-oppia, poliittista historiaa ja taloustiedettä opiskelleen Karvosen kiinnostus merenkulkuun syttyi jo 12-vuotiaana Naantalin Luonnonmaalla sijainneella kesäpaikalla, jossa hän taltioi ohi seilaavia aluksia.

”Siitä asti olen aktiivisesti vuosikymmenien ajan valokuvannut laivoja. Laivat ja merenkulku ovat kiinnostaneet muutenkin pienestä pitäen, ja olen seurannut muun muassa merenkulun tapahtumia aina. Olen innoissani siitä, että olen onnistunut yhdistämään harrastuksen ja työn.”

Nuorena hän harkitsi jopa merelle töihin lähtemistä, mutta oma paikka löytyikin mantereelta kotikaupungista Turusta. Meriteollisuus on kova puheenaihe myös kotona.

”Vaimoni on myös meri-ihmisiä ja työskennellyt koko uransa merenkulkualan ja meriteollisuuden parissa”, Karvonen paljastaa.

Moni uusista työkavereista on Karvoselle tuttuja Turun yliopiston ja Turku Science Park Oy:n yhteisistä hankkeista.