Stina Siikonen
Uutiset

Stina Siikonen valittiin Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi 

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina yrittäjä Stina Siikosen Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi. 

Stina Siikosen varapuheenjohtajuuskausi alkaa heti.  

Stina Siikonen on 40-vuotias salolainen yrittäjä (Koolle Oy, Formare Oy). Siikonen toimii tällä hetkellä myös Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana, Salon Alueen Yrittäjien puheenjohtajana sekä Suomen Yrittäjien valtuuston jäsenenä. 

– Kiitän lämpimästi kaikki minulle äänensä antaneita. Tuntuu hienolta saada tällaista luottamusta muilta yrittäjiltä. Olen valmis töihin yrittäjien puolesta. Kiitos myös kanssaehdokkaille hyvistä keskusteluista ja kampanjasta, Siikonen sanoo. 

Siikonen sai vaalissa 834ääntä. Yrittäjien puheenjohtajana jatkaa jyväskyläläinen Petri Salminen. Varapuheenjohtajaksi Siikosen lisäksi valittiin Jussi Pirhonen Satakunnasta (1031 ääntä). 

Suomen Yrittäjien johdossa Siikonen aikoo pitää esillä erityisesti kasvuun ja kansainvälisyyteen liittyviä teemoja, edunvalvonnan kehittämistä sekä järjestötoiminnan uudistamista. 

– Yrittäjyyden toimintaympäristö muuttuu nopeutuvalla tahdilla ja tässä muutoksessa myös yrittäjäjärjestön pysyttävä on pysyttävä mukana. Muutokset haastavat, mutta yrittäjien näkökulmasta ne sisältävät myös valtavasti mahdollisuuksia. Haluan osaltani edesauttaa suomalaista yrityskenttää ottamaan kaiken irti muuttuvista markkinoista, Siikonen sanoo.   

Edunvalvontateemoista esimerkiksi YEL-järjestelmä on Siikosen mielestä täysremontin tarpeessa. 

– Pelkkä nykyisen lain tarkempi noudattaminen ei paranna yrittäjien sosiaaliturvaa riittävästi – järjestelmä tarvitsee kokonaisuudistuksen ja Orpon hallituksen on käynnistettävä ohjelmaansa kirjattu selvitystyö pikaisesti, jotta vaalikausi ei lopu kesken. Suomen Yrittäjillä tulee olla uudistuksen tueksi selkeät omat tavoitteet. Samalla tulee tarkastella yrittäjien sosiaaliturvaa kokonaisvaltaisesti, Siikonen toteaa.