Sijoitushuijaukset kasvaneet vuodessa 90 prosenttia – älä osta sijoitusta säkissä
Uutiset

Sijoitushuijaukset kasvaneet vuodessa 90 prosenttia – älä osta sijoitusta säkissä

Suomalaiset menettivät yli 16 miljoonaa euroa sijoitushuijauksissa vuonna 2023. Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 90 prosenttia. Tiedot ilmenevät Finanssiala ry:n pankeilta keräämistä luvuista. Sijoitushuijaukset liittyvät tyypillisesti virtuaalivaluuttaan, johon sijoittamalla luvataan suuria pikavoittoja pienellä riskillä.

Finanssiala ry:n (FA) petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm muistuttaa, että lupaavalta kuulostavaan sijoitustarjoukseen ei tule tarttua suoralta kädeltä, vaan Saxholm kannustaa suomalaisia vertaisarviointiin. Tarjous tulisi antaa arvioitavaksi jollekin toiselle, sijoituksia tuntevalle ihmiselle. Jos jokin mahdollisuus kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta.

”Sijoita vain siihen, minkä tunnet. Tämä on hyvä nyrkkisääntö jokaiselle sijoituspäätöstä pohtiessa”, Saxholm tähdentää. 

Saxholm muistuttaa, että jos kuluttaja on kiinnostunut kryptosijoittamisesta, sen voi tehdä myös luotettavia kanavia pitkin.

”Jos haluaa sijoittaa kryptovaluuttoihin, sitä varten on Finanssivalvonnan valvomia kryptopörssejä”, Saxholm havainnollistaa.

Saxholm kehottaa kansalaisia valppauteen, sillä huijarit ottavat yhteyttä uhreihinsa aiempaa monikanavaisemmin. Tekstiviestien lisäksi tarjouksia tulee sähköposteilla, sosiaalisen median kanavissa ja puhelimitse.

Huijauksen uhri, ota rohkeasti yhteyttä omaan pankkiin ja viranomaisiin

FA lanseerasi toukokuussa huijausten torjuntakampanjan ”Huijarille luu kurkkuun – Tunnista huijaukset, ennen kuin ne tunnistavat sinut”. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia siitä, etteivät huijarit katso ikää tai sukupuolta, vaan kuka tahansa voi joutua huijauksen uhriksi. Kampanjalla halutaan myös rohkaista huijausten uhreiksi joutuneita olemaan yhteydessä omaan pankkiin ja viranomaisiin.

Huijauksen uhrin ei pidä jäädä yksin ja kärsiä häpeästä, vaan apua on saatavilla. Kampanjasivuilta www.huijaamaton.fi löytyy ohjeita huijausten varalle.

Nyrkkisäännöt – muista ainakin nämä

  • Varo sähköpostilla tai tekstiviestillä tullutta linkkiä. Älä avaa epäilyttävää linkkiä. Ylipäätään linkkien kautta ei tulisi kirjautua pankkitunnuksilla mihinkään. ​
  • Älä luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai salasanojasi kenellekään – muista, että pankki tai viranomainen ei koskaan pyydä pankkitunnuksiasi eikä tarvitse niitä mihinkään.
  • Pankkitunnuksesi on tarkoitettu vain sinun käyttöösi. Älä anna niitä kenellekään. ​
  • Älä mene pankin, viranomaisen, postin, verottajan tms. verkkopalveluun hakukoneen avulla.
  • Varmista, että päädyt oikealle sivulle kirjoittamalla itse koko verkko-osoite selaimen osoitekenttään tai käyttämällä palveluntarjoajan mobiilisovellusta.

​Jos epäilet tulleesi huijatuksi

  • Ota ensimmäiseksi yhteys pankkitunnusten ja korttien sulkupalveluun (24/7) tai oman pankkisi asiakaspalveluun. Nopealla toiminnalla voidaan parhaassa tapauksessa rajoittaa tai estää vahinkoja.
  • Tee rikosilmoitus poliisille.
  • Älä jää yksin. Uhriksi voi joutua kuka vaan eikä sitä tarvitse hävetä. Hae rohkeasti apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattilaisilta.