Työmailla on pitänyt edelleen kiirettä niin kiinteistöjen rakennuksessa kuin uusiutuvan energian tuotantokohteissa. Muuttuneesta maailmantilanteesta huolimatta kaapeleita, valaisimia sekä sähkölaitteita ja -tarvikkeita on saatu paikalle ilmeisen hyvin.
Uutiset

Sähkötekniikan tukkumyynti kasvoi 17,3 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla 

Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon sähköteknisen tukkumyynnin arvoksi laskettiin 621,7 miljoonaa euroa. Se on ennätyslukema Sähköteknisen kaupan liiton keräämässä tukkutilastossa. Arvon kasvu on 17,3 % edelliseen vastaavaan jaksoon verrattuna. 
  
– Työmailla on pitänyt edelleen kiirettä niin kiinteistöjen rakennuksessa kuin uusiutuvan energian tuotantokohteissa. Muuttuneesta maailmantilanteesta huolimatta kaapeleita, valaisimia sekä sähkölaitteita ja -tarvikkeita on saatu paikalle ilmeisen hyvin, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK) toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni helmi-huhtikuussa viidenneksellä vuodentakaisesta. 

– Vaikka uudisrakentamisen huippu ehkä olisi ylitetty, luotamme korjausrakentamisen kasvavan. Päättäjät kannustavat panostamaan siihen muun muassa energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävillä säädöksillä ja jäsenyrityksillämme on jo tarjota siihen valmiita ratkaisuja, Muhonen sanoo. 

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti tasaantui alkuvuoteen verrattuna hieman toisella vuosineljänneksellä. Tukkumyynti toisella kvartaalilla oli arvoltaan 341 miljoonaa euroa, mikä on kuitenkin 16,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla jaksolla. 

Sähköteknisen kaupan liiton tilastossa kahdentoista viimeksi kuluneen kuukauden yhteenlaskettu myynti osoitti kesäkuun lopussa 15,3 prosentin kasvua verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuotta aikaisemmin. 

– Epävarmuus kotimaan talouden kehityksestä ja viime aikojen ennakoimattomat tapahtumat Euroopassa tekevät ennustamisesta hyvin vaikeaa. Isot investoinnit esimerkiksi sähköiseen liikenteeseen sekä tuuli- ja aurinkosähköön vaikuttaisivat ainakin jatkuvan. 

Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. Liitto edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa digitaalisia palveluja, kuten 600 000 sähköteknisen tuotteen vakioidut tuotetiedot sisältävä Sähkönumerot.fi.