Maakaapelia laitetaan ojaan. Kuvituskuva.
Uutiset

Sähkökatkot vähenevät, kun yli 500 kilometriä sähköverkkoa uudistuu Salossa ja Somerolla

Jakeluyhtiö Caruna parantaa Salon ja Someron alueen sähkönjakelua. Alueilla saneerataan yhteensä yli 500 kilometriä 1970-luvulla ja sitä ennen rakennettua sähköverkkoa. Sähköverkon uusiminen vähentää alueen sähkökatkoja.

Salon Kiskossa sähköverkkoa siirretään maan alle 177 kilometriä ja Kitulan-Kaskiston alueella 209 kilometriä. Somerossa ilmajohtoverkkoa siirretään maan alle yhteensä 163 kilometriä.  

“Alueilla on aiemmin ollut jonkun verran sähkökatkoja myrskyjen aikaan, kun puut ja oksat ovat taipuneet ilmajohdoille. Olemme ehkäisseet katkoja raivaamalla puustoa helikopterilla, mutta nyt tilanteeseen saadaan pysyvämpi ratkaisu”, sanoo Carunan rakennuttajapäällikkö Antti Salonen

Samassa yhteydessä alueilla puretaan yli 7 000 vanhaa sähköpylvästä ja vaihdetaan noin 1800 pylvästä uuteen. Kaikki purettava materiaali, kuten muuntajat, vanhat ilmalinjat ja pylväät, kierrätetään yhteiskumppanimme kautta ja niistä tehdään esimerkiksi lusikoiden ja moottoreiden raaka-ainetta. 

Työmaalla oli paikalla arkeologinen valvoja

Salon ja Someron alueella ilmajohtoverkkoa siirretään siis maahan satojen kilometrien matkalta. Samalla luovutaan vanhoista pylväsmuuntajista. 

“Alueilla korvataan yli 200 pylväsmuuntajaa modernilla puistomuuntajalla, jotka ovat ympäristölle turvallisempia. Puistomuuntajassa on esimerkiksi kaukalo, joka estää mahdollisen öljyn päätymisen luontoon”, Salonen sanoo. 

Ympäristö otetaan jo rakentamisen suunnitteluvaiheessa huomioon.  

Esimerkiksi Salon Kiskolla sijaitsee Haapaniemen linnanrauniot ja Haapaniemen kivikautinen asuinpaikka. Alueelta on lisäksi aiemmin löytynyt kivikaudelle ajoittuvia esineitä.  

“Kesällä kaivutöiden aikana työmaalla oli paikalla arkeologinen valvoja varmistamassa, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Kaivaminen suoritettiin varovaisesti ja kaivukasat käytiin vielä läpi metallinilmaisimella”, Salonen kertoo. 

Rakentaminen alkoi vuonna 2023, ja uuden sähköverkon rakentaminen saadaan valmiiksi loppuvuoden 2024 aikana. Vanhat ilmajohdot puretaan alueelta seuraavana vuonna, kun maahan kaivettu sähköverkko on onnistuneesti otettu käyttöön.  

Energiaviraston valvontamallin muutosten seurauksena investointeja ei pystytä toteuttamaan entiseen malliin, vaan niitä joudutaan lykkäämään. Carunan investoinnit laskevat yli 60 miljoonaa euroa vuonna 2024 eli noin puoleen verrattuna edelliseen vuoteen.