Turussa paljastui hiljattain erikoinen tapaus: Turku järjesti IB-lukiokoulutusta yli 20 vuotta ilman lupaa – ministeriö toppuuttelee pelkoja jättimäisestä takaisinperinnästä
Kaupunki on järjestänyt kansainväliseen IB-tutkintoon valmentavaa lukiokoulutusta yli 20 vuoden ajan ilman järjestämislupaa. Turun Sanomien mukaan opetusministeriö teki jo vuonna 2004 päätöksen, ettei lupaa myönnetä. Siitä huolimatta koulutusta jatkettiin. Kielteinen päätös on varmasti tullut tietoon myös Turun kaupungin viranhaltijoille, en usko, että tätä lupapäätöstä olisi jätetty vain ministeriön tietoon. Tai jos niin on tapahtunut, niin kuka ministeriössä on tästä vastuussa?
No, joka tapauksessa, nyt ministeriö selvittää, pitäisikö asiasta periä takaisin valtionosuuksia. Ainakin alustavasti näyttää siltä, että mahdollinen takaisinperintä koskisi korkeintaan muutamaa viime vuotta eikä kaupunki joudu palauttamaan saamiaan valtionosuuksia kokonaisuudessaan laittomasti toimitulta ajalta.
Kahdenkymmenen vuoden luvaton toiminta – ja seuraamuksena ehkä muutama vuosi takaisinperintää. Tapaus herättää väistämättä yhden kysymyksen:
mitä tapahtuisi, jos vastaavan tekisi yrittäjä?
Yrittäjälle lupa, eikä luvanhakeminen koko prosessina, ei ole mikään muodollisuus. Se on usein pitkä ja tarkka prosessi, jossa voi kestää luvattoman kauan ja viivästyksistä ei voi sen enempää korvauksia hakea laskennallisesti menetetyistä tuloista. Lisäselvitykset, kuulemiset yms. on prosessin osia, joihin on taivuttava ja täytettävä viranomaisen määräämät pykälät.
Ravintolan terassi ei ilmesty kadulle vain siksi, että aurinko paistaa. Terassi tarvitsee luvan.
Terassin koko, sijainti, kalusteet ja aukioloaika voivat vaatia omat hyväksyntänsä.
Joskus terassi on siirrettävä muutaman metrin verran, koska kaupunkikuva, pelastustie tai jokin muu sääntökirjan kohta niin määrää. Naapurin valitus tai lautakunnan päätös voi viedä luvan saamista eteenpäin useammallakin vuodella.
Jos lupa puuttuu, terassi lähtee pois. Se tapahtuu yleensä nopeasti. Tai festivaalin tulee lopettaa musiikinsoitto aikaisemmin, vaikka esiintyjät ja aikataulu on tehty vuotta aikaisemmin ”hyvässä uskossa”.
Tapahtumien järjestäjät tuntevat saman todellisuuden.
Tilapäinen anniskelulupa, melulupa, katualueen käyttö, turvallisuussuunnitelma, pelastussuunnitelma, järjestyksenvalvonta. Jokainen lomake ja hyväksyntä on osa kokonaisuutta, joka pitää saada kuntoon ennen kuin ensimmäinen asiakas saapuu.
Jos joku näistä puuttuu, tapahtuma voi jäädä pitämättä. Tai kuten viime kesänä huomattiin, voi päätös tulla vain hetki ennen festivaalien alkamista ja kolmen päivän kaupunkifestivaali joutuu sopeutumaan naapuruston (yhden toimijan?) tekemään valitukseen.
Yrittäjä oppii nopeasti yksinkertaisen säännön: lupa pitää olla ennen toimintaa.
Siksi Turun tapaus herättää monessa yrittäjässä hämmennystä. Kaupunki toki kertoo toimineensa hyvässä uskossa eikä tarkoituksella rikkoneensa sääntöjä. IB-koulutus on ollut julkista ja avointa, eikä sitä ole pyritty salaamaan. Se voi hyvinkin olla totta.
Mutta hyvä usko ei yleensä ole kovin vahva puolustus, jos sääntelyä rikkoo yksityinen toimija. Jos ravintola toimisi ilman lupaa vuosikymmeniä, asia ei todennäköisesti ratkeaisi keskustelulla hyvästä uskosta. Jos yritys järjestäisi luvanvaraista koulutusta ilman järjestämislupaa, toiminta keskeytettäisiin nopeasti.
Kysymys ei lopulta ole koulutuksesta eikä IB-tutkinnosta. Jokainen tutkinnon läpäissyt nuori on valkolakkinsa ansainnut ja koulun läpipääsyn eteen tehnyt suuren määrän töitä.
Mutta kyse on pelisäännöistä. Suomessa puhutaan paljon oikeusvaltiosta. Se tarkoittaa, että lait koskevat kaikkia samalla tavalla — myös julkista sektoria.
Useimmat yrittäjät eivät vaadi erityiskohtelua. He toivovat vain yhtä asiaa: että samat säännöt koskevat kaikkia. Siksi Turun tapaus nostaa esiin kysymyksen, joka monen yrittäjän mielessä käy väistämättä:
Onko Suomessa joskus helpompi saada anteeksi kuin lupa?
Ja jos on, koskeeko se kaikkia — vai vain julkista sektoria?
