Ilmarisen suhdanneindeksi: Länsi-Suomi vetää työllisyyden kasvua – työntekijämäärä nousi 1,8 prosenttia
Työntekijämäärä kasvoi heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Länsi-Suomessa kasvua oli 1,8 prosenttia, kun Etelä-Suomessa työntekijämäärä väheni 0,5 prosenttia. Alueiden ja toimialojen erot kertovat työllisyyden epätasaisesta elpymisestä.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 50 000 yrityksen ja noin 600 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksissä seurattavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Suhdanneindeksin työntekijämäärä nousi heinäkuussa +0,1 prosenttia (kesäkuu -0,1 %) verrattuna vuodentakaiseen ajankohtaan. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät olivat heinäkuussa kasvussa Länsi-Suomessa (+1,8 %), Itä-Suomessa (+0,1 %) ja Pohjois-Suomessa (+0,1 %). Etelä-Suomessa työntekijämäärä laski -0,5 prosenttia.
– Suomen talouden käänne näyttää tällä hetkellä erilaiselta eri puolilla maata. Länsi-Suomen vahvempi kehitys sopii yhteen teollisuus- ja investointivetoisen kasvun kanssa. Etelä-Suomen heikompi luku kertoo samalla siitä, ettei työllisyyden kasvu ole vielä levinnyt tasaisesti eri toimialoille ja alueille, sanoo Ilmarisen johtava asiantuntija Anssi Smedlund.
Työllisyyden vahvistuminen edellyttää yrityksiltä uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta investoida läpi Suomen.
– Vienti ja investoinnit vetävät jo taloutta, mutta työllisyyden kasvu odottaa vielä itseään. Seuraava ratkaiseva askel on rekrytointien käynnistyminen. Kun yritykset alkavat jälleen palkata, talouskasvun hyödyt näkyvät laajemmin myös kotien arjessa ja asuntomarkkinoilla.
Henkilöstövuokraus kertoo työmarkkinoiden käänteestä
Suhdanneindeksissä seuratuista toimialoista työntekijämäärät kasvoivat asiantuntijapalveluissa (+0,6 %), majoitus- ja ravitsemisalalla (+0,3 %) sekä teollisuudessa (+0,1 %). Laskussa olivat vielä viestintä ja tietotekniikka (-1,9 %), sosiaali- ja terveysala (-1,4 %) sekä henkilöstövuokraus (-0,8 %).
– Heinäkuussa työllisyyden kasvua tuli lähinnä palveluissa ja teollisuudessa. Pidämme henkilöstövuokrauksen kehitystä varhaisena merkkinä työvoiman kysynnän muutoksista. Alan työntekijämäärä kasvaakin nyt Länsi-, Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta Etelä-Suomessa kehitys on edelleen selvästi miinuksella, Anssi Smedlund sanoo.
Etelä-Suomessa työntekijämäärä kasvoi kuljetuksessa sekä majoitus- ja ravitsemisalalla. Muilla seuratuilla toimialoilla työntekijämäärä väheni.
Länsi-Suomessa työntekijämäärä kasvoi teollisuudessa, rakentamisessa, kuljetuksessa, asiantuntijapalveluissa, hallinto- ja tukipalveluissa sekä henkilöstövuokrauksessa. Työntekijämäärä väheni kaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, viestinnässä ja tietotekniikassa sekä sosiaali- ja terveysalalla.
Itä-Suomessa työntekijämäärä kasvoi teollisuudessa, rakentamisessa, hallinto- ja tukipalveluissa sekä henkilöstövuokrauksessa. Työntekijämäärä väheni kaupassa, kuljetuksessa, majoitus- ja ravitsemisalalla, viestinnässä ja tietotekniikassa, asiantuntijapalveluissa sekä sosiaali- ja terveysalalla.
Pohjois-Suomessa työntekijämäärä kasvoi teollisuudessa, asiantuntijapalveluissa, hallinto- ja tukipalveluissa sekä henkilöstövuokrauksessa. Työntekijämäärä väheni rakentamisessa, kaupassa, kuljetuksessa, majoitus- ja ravitsemisalalla, viestinnässä ja tietotekniikassa sekä sosiaali- ja terveysalalla.
Jo yli kymmenen vuoden seuranta
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 50 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksi lasketaan niistä yrityksistä, jotka ovat olleet Ilmarisen asiakkaana koko vuoden tarkastelujakson ajan. Tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät siis vaikuta indeksin kehitykseen.

