Joululaulut
Raskaan Joulun sielu on koskettanut meistä monia. Se on jättänyt nostalgisen jäljen, johon palataan vuosi toisensa jälkeen. Se on hoivannut rikkoutuneita lapsuuden joulumuistoja ehjiksi, ja ennen kaikkea se on tuonut ihmisille toivoa ja iloa pimeimpään vuodenaikaan – iästä ja elämäntyylistä riippumatta.
Uutiset

Raskasta Joulua -kirja kertoo Suomea vuodesta 2004 kiertäneen musiikkiproduktion uskomattoman menestystarinan

Vuonna 2004 tuottaja ja kitaristi Erkka Korhonen sai hullun idean: mitä jos perustaisi musiikkiproduktion, joka esittää perinteisten joululaulujen raskaammin sovitettuja versioita. Moni piti ideaa hulluna eikä halunnut sekaantua siihen maineen menettämisen pelossa. Mutta muutama ennakkoluuloton muusikko lähti mukaan, ja seuraavana vuonna keikkaliput myytiinkin jo loppuun.

Raskasta Joulua -tekijäjoukon artistit ovat vuosien varrella vaihdelleet, mutta se on silti ollut kuin suuri perhe. Nelivärikuvitetussa kirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa Raskaan Joulun koko tarina ja kuullaan sen kiertueilla sekä levyillä esiintyneitä artisteja, kuten Marco Hietalaa, Jarkko Aholaa, Floor Jansenia ja Tarja Turusta, unohtamatta Tony Kakkoa, Bernie Shawta ja Joe Lynn Turneria.

Raskasta Joulua on yhdistänyt lavalla ja yleisössä

Matkan varrella produktion jäsenet ovat kokeneet värikkään kiertue-elämän lisäksi traagisia menetyksiä, lämminhenkisiä uudelleenkohtaamisia ja vanhojen riitojen anteeksiantoa. Raskasta Joulua -kirjassa Tarja Turunen ja Marco Hietala kertovat ensi kertaa julkisesti Raskasta Joulua -keikalla tekemästään sovinnosta sen jälkeen kun Turunen erotettiin Nightwish-yhtyeestä vuonna 2005. Kirjassa on mukana myös kiertueen pitkäaikaisen solistin Kimmo Blomin viimeiseksi jäänyt haastattelu, joka tehtiin vain kymmenen päivää ennen hänen kuolemaansa.

– Raskaan Joulun sielu on koskettanut meistä monia. Se on jättänyt nostalgisen jäljen, johon palataan vuosi toisensa jälkeen. Se on hoivannut rikkoutuneita lapsuuden joulumuistoja ehjiksi, ja ennen kaikkea se on tuonut ihmisille toivoa ja iloa pimeimpään vuodenaikaan – iästä ja elämäntyylistä riippumatta. Vaikka elämä luovan alan ammattilaisena ei aina ole helppoa ja alan arvostus on välillä heikkoa, antavat nämä artistit kaikkensa yleisölleen, summaa Jenny Rostain.

Uusi albumi ilmestyy, kiertueen tilanne vielä auki

Raskasta Joulua -produktio on julkaissut kuluneiden vuosien aikana myös seitsemän albumia. Gramophone Records julkaisee 18.11. kauan odotetun uuden albumin Raskasta Joulua – Viides adventti. Tämänvuotisen Raskasta Joulua -kiertueen on suunniteltu alkavan 18.11. Kokkolasta ja se käsittäisi 25 keikkaa 22 paikkakunnalla eri puolella Suomea. Kiertueen tilanne on kuitenkin tällä hetkellä epäselvä: tapahtumajärjestäjä RH Entertainment Oy ilmoitti viime viikolla konkurssista, joka koronasulkujen tavoin laittoi jäihin Raskaan Joulun tulevaisuuden.

Kirjan kirjoittaja, helsinkiläinen Jenny Rostain (s. 1982) on tietokirjailija, näyttelijä, käsikirjoittaja ja valokuvaaja, joka on aiemmin julkaissut viisi tietokirjaa. Niistä viimeisin, ylivelkaantumiseen ja maksuhäiriömerkintöihin pureutuva Luottohäiriö, ilmestyi aiemmin tänä syksynä.  

Jenny Rostain: Raskasta Joulua
Bazaar Kustannus: Saatavana painettuna, e- ja äänikirjana (lukija: Ville Tiihonen