Perinnekohde
Avustuksia myönnetään korjauksiin, joissa edistetään kulttuurihistoriallisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä. Tyypillisiä avustettavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi katon, julkisivujen, ikkunoiden tai ulko-ovien korjaustyöt ja kantavien rakenteiden korjaustyö. Somerolla korjattiin avustuksen turvin Juson vanhan päärakennuksen piippu. Kuva: Johanna Ristimäki.
Uutiset

Rakennusperintökohteet: Vielä ehdit hakea avustusta vanhan rakennuksesi korjaamiseen (Varsinais-Suomi, Satakunta) – haku 30.11. saakka

Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon. Määrärahaa voidaan myöntää avustuksena yksityisille omistajille, yhteisöille, yrityksille, kunnille ja kuntayhtymille.

Avustuksia myönnetään korjauksiin, joissa edistetään kulttuurihistoriallisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä. Tyypillisiä avustettavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi katon, julkisivujen, ikkunoiden tai ulko-ovien korjaustyöt ja kantavien rakenteiden korjaustyö. Korjaustyö tulee tehdä siten, että rakennuksen alkuperäinen luonne ja ominaispiirteet sekä historiallinen aitous säilyvät ja rakennusosien tarpeetonta uusimista vältetään. Alueellinen vastuumuseo ohjaa ja neuvoo korjaustöiden tekemisessä.

Vuoden 2023 avustusten hakuaika päättyy 30.11.2022

Päätökset tehdään kevään 2023 aikana ja myönteisistä päätöksistä ilmoitetaan hakijoille kesäkuun alkuun mennessä. Ensisijaisesti suosittelemme kaikkia avustusta hakevia tahoja tekemään hakemuksensa Aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Sähköinen hakemus on siitäkin joustava työkalu, että hakija pääsee sitä kautta katsomaan ja vaikkapa täydentämään omaa hakemustaan milloin vain. Myös muut hakutavat ovat käytössä. Tarkemmat tiedot ja hakulomakkeet löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta, linkit tämän tekstin lopussa.

Saariston ympäristön hoidon avustusta voidaan myöntää Varsinais-Suomessa:

Kemiönsaareen, Kustaviin ja Paraisille. Saariston ympäristön hoidon avustusta voidaan myöntää myös seuraavissa kunnissa sijaitseviin saariin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä näissä kunnissa sijaitseviin muihin saariin ja alueisiin, vaikka niihin on kiinteä tieyhteys: Kaarina (myös Harvaluoto), Naantali (myös Airismaa, Lempisaari, Livonsaari, Otavan saari ja Teersalo), Salo (myös Angelniemi, Angelansaari, Isoluoto ja Kaukassalo), Taivassalo (myös Aasamaa, Leikluoto, Kahiluoto, Kaitainen, Kuusisto, Kuustenmaa, Lehtinen, Mussalo ja Naurisluoto) sekä Uusikaupunki (myös Pyhämaa, Lepäinen ja Kittamaa). 

Satakunnassa saariston ympäristön hoidon avustusta voidaan myöntää:

​​​​​niihin Porin saariin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä sekä Reposaareen. 

Avustuksia on aiemmin myönnetty monenlaisiin kohteisiin

Viime vuosina avustusta on myönnetty Varsinais-Suomessa mm. Nousiaisten Paistanojan koulun ja Paimion entisen Kansanopiston päärakennuksen hirsirungon korjaukseen, Turun Hirvensalossa sijaitsevan entisen viinäprännin perustusten korjaukseen, Sauvon Karastilan ulkorakennuksen julkisivun korjaukseen, Maskun Nimenkulman maatilan vanhan päärakennuksen kolmiorimahuopakaton kunnostukseen, Ruskolla sijaitsevan aitan katon korjaukseen, Somerolla sijaitsevan vanhan päärakennuksen piipun uudelleenmuuraukseen, Naantalin vanhassa kaupungissa sijaitsevan asuinrakennuksen hirsirungon kengitykseen ja tiilisokkelin korjaukseen sekä Turun Pahaniemessä sijaitsevan asuinkerrostalon julkisivujen ja ikkunoiden korjaukseen.

​Satakuntaan avustusta on myönnetty mm. Porin Huvilarannassa sijaitsevan kesähuvilan ikkunoiden kunnostamiseen ja maalaukseen, Eurassa sijaitsevan aittaparin hirsirunkojen ja kattojen korjaukseen, Porin Laviassa sijaitsevan asuinrakennuksen katon, savupiippujen ja tulisijojen korjaukseen, Euran Paneliassa sijaitsevan jugend-tyylisen maatilan päärakennuksen julkisivun maalaukseen, Rauman Työväen Asunto Oy Männistön asuinrakennusten kattojen kunnostukseen sekä Honkajoella sijaitsevan maatilan pihapiirin aitan ja navetan hirsirunkojen kunnostukseen.

Saariston ympäristön hoidon avustusta on myönnetty Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueille mm. Paraisilla sijaitsevan kiinteistön vanhan kivimuurin korjaukseen, Kaarinassa sijaitsevan vanhan kuivurin korjaukseen, Naantalissa sijaitsevan rantavajan hirsirungon korjaukseen ja Paraisten Kirkkomalmilla sijaitsevien asuinrakennusten saumapeltikattojen maalaukseen ja ikkunoiden kunnostukseen. 

Rahoitus ja avustukset – Ympäristövastuualue (ely-keskus.fi)

Avustukset rakennusperinnön hoitoon (ely-keskus.fi)

Ohjeita hakulomakkeen täyttäjälle (pdf)

Suositeltava hakutapa: 
Ympäristöavustukset – Avustukset rakennusperinnön hoitoon (sahkoinenasiointi.ahtp.fi)