Rajavartiolaitoksen toisenkin uuden ulkovartiolaivan rakentaminen on alkanut
Uutiset

Rajavartiolaitoksen toisenkin uuden ulkovartiolaivan rakentaminen on alkanut

Rajavartiolaitoksen Meyer Turulta tilaamien kahden uuden vartiolaivan valmistuminen etenee. Tiistaina 3.12.2024 käynnistettiin jälkimmäisen, vuonna 2026 valmistuvan aluksen tuotanto.

Laivanrakennusperinteiden mukainen tuotannonaloitusseremonia järjestettiin Baltic Operatorin telakalla Gdanskissa. Aluksen ensimmäisen teräslevyn leikkaamista juhlistavaan tilaisuuteen osallistui Rajavartiolaitoksen, Meyer Turun, Baltic Operatorin ja Bureau Veritasin edustajia.

“Kaksi laivaa kattava projektimme on saavuttanut merkittävän etapin, kun toisenkin aluksen tuotanto on nyt päästy käynnistämään, Ulkovartiolaivat rakennetaan pitkäaikaisten kumppanitelakoidemme tiloissa Meyer Turun projektijohdossa ja laatuvaatimustemme mukaisesti”, sanoo Meyer Turun varatoimitusjohtaja Tapani Pulli.”Itämeren turvallisuustilanne alleviivaa hankkeen merkitystä. Uusien suorituskykyisten laivojen käyttöönotto parantaa merkittävällä tavalla Suomen merellistä turvallisuutta”, toteaa Rajavartiolaitokselta prikaatikenraali Jari Tolppanen.

Turvallisuusympäristössä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana merkittäviä muutoksia, jotka ovat perusteellisia ja pitkäaikaisia. Muutos on asettanut uusia ja entistä vaativampia haasteita myös turvallisuusalan toimijoille: uusiin haasteisiin on kyettävä reagoimaan sekä vaikuttamaan nopeasti ja tehokkaasti.

Rajavartiolaitoksen suorituskyky avomerellä perustuu merkittäviltä osin monitoimisten ulkovartiolaivojen jatkuvaan operointiin ja valmiuteen. Ulkovartiolaivat ovat merellä noin 330 vuorokautta vuodessa. Rajavartiolaitoksella on tällä hetkellä käytössään kolme ulkovartiolaivaa, joista 2014 käyttöönotettu vartiolaiva Turva on ajanmukainen. Kahdesta vanhasta ulkovartiolaivasta valmistaudutaan luopumaan siinä vaiheessa, kun uudet laivat valmistuvat ja ne otetaan käyttöön. Ensimmäinen uusi laiva valmistuu sopimuksen mukaisesti vuoden 2025 lopussa ja toinen vuoden 2026 lopussa.

Nyt rakenteilla olevissa Rajavartiolaitoksen laivoissa suorituskyky paranee merkittävästi poistuviin laivoihin verrattuna. Alusten valvonta- ja vaikuttamiskykyä rajojen valvonnassa sekä sen yhteydessä tehtävässä alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa parannetaan. Kehittyneet valvontajärjestelmät ja tiedonsiirtoratkaisut parantavat tilannekuvan ylläpitoa ja sen jakamista. Uusien laivojen avulla parannetaan myös kykyä suuronnettomuuksien torjuntaan ja pelastustyöhön. Vakavien ympäristöonnettomuuksien hallinnan valmius on kaikilla aluksilla välitön ja kokonaisöljynkeräyskapasiteetti noin kaksinkertaistuu nykyisestä. Uudet laivat tulevat olemaan vähäpäästöisiä ja energiatehokkaita.