PunaMusta Media -konsernin talousjohtaja Emma Nikkonen
Nimitykset

PunaMusta Media Oyj nimitti talousjohtajakseen Emma Nikkosen edeltäjänsä Arttu Sallisen siirryttyä konsernin toimitusjohtajaksi

KTM, Emma Nikkonen,42 on nimitetty 1.5.2023 alkaen PunaMusta Media -konsernin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Nikkonen seuraa tehtävässään Arttu Sallista, 42, joka puolestaan nimitettiin 30.3. PunaMusta Media Oyj:n toimitusjohtajaksi. Nikkosen tehtävänä on osaamisellaan tukea PunaMusta Media -konsernin olemassa olevia liiketoimintoja sekä uusien toimintojen rakentamista ja vastata yhtiön taloudellisesta raportoinnista.

Emma Nikkonen tuli PunaMusta Media -konserniin Thermo Fisher Scientificin talouspäällikön tehtävistä kaksi vuotta sitten niin ikään talouspäälliköksi. Aiemmin hän on työskennellyt eri talouden tehtävissä muun muassa KPMG:llä sekä Nokialla.

PunaMusta Media on kotimainen pörssilistattu yritysnäkyvyyden kokonaisratkaisuja tarjoava konserni, joka on viime vuosina kasvanut voimakkaasti yritysostoin. Samalla yhtiö on laajentanut palveluvalikoimaansa muun muassa tuotetiedonhallintaan sekä erilaisiin digitaalisiin yritysnäkyvyyden ja brändinhallinnan ratkaisuihin sen kahden perinteisen kivijalan, median sekä painamisen, oheen. Lisäksi konserni on panostanut vahvasti vastuullisuuteen.

Asiakkaan kumppanina toimiminen on strategiamme ytimessä. Osaamiseni ja monipuolisen kokemukseni avulla pystymme kehittämään talousprosesseja ja -raportointia ketterämmiksi ja asiakaslähtöisemmiksi, ja näin tukemaan liiketoimintaa strategisten tavoitteidemme saavuttamisessa, toteaa Emma Nikkonen.

PunaMusta Media -konsernin toimitusjohtajan Arttu Sallisen mukaan Nikkosen nimittäminen talousjohtajaksi oli luonteva valinta.

Strategiamme mukaisesti konsernissa panostetaan vahvasti kehitykseen ja menestymiseen myös tulevaisuuden toimintaympäristössä. Muun muassa tiedolla johtamisen kehittäminen on keskeinen asioita konsernin strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Emman osaaminen ja näkemys talouden kokonaisuudesta mahdollistaa meille uusia kehitysaskeleita erityisesti sisäisen laskennan osalta, ja monipuolinen kokemus aiemmista rooleista luo vahvaa näkemystä meidän kehitysalueisiimme.

Nikkosessa yhdistyvät liiketoimintamme tuntemus, näkemys tulevaisuuden tarpeista sekä vahva positiivinen innostuneisuus liiketoimintamme kehitystä kohtaan. Olen erittäin iloinen, että nämä saadaan nyt entistä vahvemmin koko konsernin käyttöön, summaa Sallinen.