Urheilutausta näkyy työelämässä useammin vahvuutena kuin puutteena – mutta vain silloin, kun rekrytoija osaa katsoa pintaa syvemmälle. Erityisesti myynnissä ja yrittäjyydessä urheilun kasvattama asenne, paineensietokyky ja sosiaalinen pääoma voivat olla yllättävän kovaa valuuttaa.
Puhumme työelämässä jatkuvasti asenteesta, paineensietokyvystä, tavoitteellisuudesta, tiimityöstä ja kyvystä toimia jatkuvassa muutoksessa. Voiko näitä taitoja opettaa koulunpenkillä? Voi. Tiettyyn rajaan asti. Mutta urheilun tarjoama oppikoulu on kuitenkin täysin omaa luokkaansa. Väitän, että tämä tavoitteellisen urheilu-uran kerryttämä osaaminen jää liian monelta rekrytoijalta tunnistamatta. Se on virhe.
Tuloksentekijöissä näkyy usein urheilutausta
Olen nähnyt tämän käytännössä monta kertaa ja monella eri toimialalla.
Olen työskennellyt yrityksissä, joissa valtaosalta eniten tulosta tehneistä myyjistä löytyi taustaltaan tavoitteellinen urheilutausta, vähintäänkin junioriurheilusta. En pidä sitä sattumana. Usein juuri nämä ihmiset suhtautuivat tavoitteisiin vakavasti, syttyivät myyntikisoista, kestivät painetta erinomaisesti ja ottivat pettymykset vastaan ilman, että tekemisen suunta sen kummemmin katosi. He eivät käyttäneet energiaansa selittelyyn. He käyttivät sen tekemiseen.
Olen nähnyt läheltä myös sen, miten entisistä huippu-urheilijoista kuoriutuu nopeasti huippumyyjiä, vaikka taustalta ei löytyisi juuri lainkaan muodollista koulutusta. Se, mikä paperilla voi näyttää selvältä puutteelta, voi käytännössä olla lähes toissijaista. Asenne, tavoitehakuisuus ja ratkaisukeskeisyys vievät myynnissä pitkälle – usein pidemmälle kuin paperilla täydellisesti rakennettu CV. Aikana, jolloin lähes jokaisesta hakijasta saa tekoälyn avulla paperilla täydellisen, korostuu entisestään kyky nähdä hakemuksen taakse
Myynti ja urheilu puhuvat samaa kieltä
Myynnin ja urheilun välillä on enemmän yhteistä kuin ensisilmäyksellä ajattelisi. Molemmissa onnistumista mitataan lopulta suoraan tuloksesta. Molemmissa joutuu käsittelemään epävarmuutta, välillä kovaakin palautetta, vastoinkäymisiä ja jatkuvaa arviointia. Molemmissa on pystyttävä toimimaan myös silloin, kun paine kasvaa. Eikä kummassakaan pärjää pidemmässä pelissä ihminen, joka puhuu enemmän kuin tekee.
Siksi tavoitteellista urheilutaustaa ei pitäisi mielestäni pitää vain kiinnostavana nyanssina ansioluettelon viimeisellä sivulla. Se on usein vahva signaali jostain paljon olennaisemmasta: kyvystä sitoutua, oppia nopeasti, sietää epämukavuutta, toimia osana erilaisista yksilöistä koostuvaa joukkuetta ja kantaa vastuuta omasta suorituksesta.
Juuri näitä ominaisuuksia yrittäjyydessä ja myynnissä tarvitaan. Vanhana yrittäjänä väitän, että yrittäjän päivä etenee hyvin harvoin täysin suunnitellusti. Toisaalta paraskaan myyjä ei voi klousata kauppaa jokaisella asiakastapaamisella. Olennaista on kyky jatkaa, korjata suuntaa, oppia ja yrittää uudelleen. Urheilijat ovat kasvaneet tähän maailmaan lapsesta lähtien.
Sosiaalinen pääoma jää liian usein huomaamatta
Urheilutausta kehittää myös sellaista osaamista, jota työelämässä aliarvioidaan jatkuvasti: sosiaalista pääomaa. Osittain tämä johtunee siitä, ettei sitä ole helppo arvioida tai tunnistaa rekrytointitilanteessa. Sosiaalinen pääoma on joka tapauksessa taito, jota etenkin joukkueurheilu ruokkii.
Urheilu opettaa lukemaan ihmisiä, rakentamaan luottamusta, ymmärtämään rooleja ja toimimaan yhteisen tavoitteen eteen. Se opettaa, että oma onnistuminen ei aina riitä, jos ympärillä oleva joukkue ei toimi. Se opettaa myös elämään erilaisissa monikulttuurisissa yhteisöissä ja jakamaan arkea hyvin erilaisten persoonien kanssa.
Moni entinen urheilija ei ehkä erotu rekrytointiprosessissa akateemisilla meriiteillään tai virheettömällä kirjallisella ilmaisullaan. Oma kokemukseni on kuitenkin sellainen, että moni urheilijoista on käytännössä erinomainen asiakaskohtaamisissa. Lisäksi he ovat usein vahvoja joukkuepelaajia ja ottavat nopeasti vastuuta työstään. En ole yksin näkemykseni kanssa. Olen tutkinut asiaa sekä Turun ammattikorkeakoululla että yhteistyössä Turun yliopiston tutkijoiden kanssa. Samat havainnot toistuvat jatkuvasti niin haastatteluissa kuin akateemisessa kirjallisuudessakin.
Olen huomannut myös sen, että urheilutaustaiset rekrytoijat tunnistavat tämän potentiaalin usein muita herkemmin. He tietävät omasta kokemuksestaan, mitä pitkäjänteinen harjoittelu, kilpailu, pettymykset ja jatkuvien suorituspaineiden alla operointi ihmisessä kehittävät. Siksi he osaavat nähdä mahdollisuuden siellä, missä joku toinen näkee vain puuttuvan tutkinnon tai poikkeuksellisen ohuen työhistorian.
On silti hyvä muistaa, että urheilu ei opeta vain hyödyllisiä taitoja. Se voi opettaa myös sellaista sitkeyttä, joka työelämässä kääntyy itseään vastaan. Kipua ei enää tarvitse sietää loputtomiin, eikä samaa draivia mitä urheilu usein vaatii voi viedä sellaisenaan myyntiin tai yrittäjyyteen ilman riskiä uupumisesta. Juuri siksi parhaat urheilutaustaiset osaajat eivät vain siirrä vanhaa ajattelutapaa työelämään, vaan osaavat myös sopeuttaa sitä.
Tämän kolumnin lopuksi pieni kokemusperäinen vinkki niin yrittäjille kuin rekrytoijillekin: ensi kerralla pyydä urheilutaustainen hakija ainakin haastatteluun, vaikka se ekonomin tai tradenomin tutkinto puuttuisikin. Uskon, että useimmiten tulet yllättymään positiivisesti.
