Edellinen toimitusjohtaja Henri Grönlund jatkaa Cloud2:n omistajana ja neuvonantajana.
Tekoäly- ja pilviyhtiö Cloud2:n hallitus on nimittänyt Pekka Kujalan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi alkaen 14.10.2025. Hän seuraa tehtävässä Henri Grönlundia, joka jatkaa yhtiön neuvonantajana ja yhtenä omistajana. “Henrin johdolla Cloud2 kasvoi vahvasti, kansainvälistyi ja vakiinnutti asemansa yhtenä Suomen kiinnostavimmista pilvitaloista. Kiitän Henriä hänen yhtiölle tekemästään tärkeästä työstä, ja odotan häneltä sparria ja ohjausta yhtiön omistajan roolista käsin”, uusi toimitusjohtaja Pekka Kujala sanoo.
Kujala on yksi Cloud2:n perustajajäsenistä. Hän on toiminut yhtiön varatoimitusjohtajana koko sen olemassaolon ajan. Kujalan syvä it-palvelualan tuntemus ja pitkä kokemus johtotehtävistä antaa vankan perustan astua Cloud2:n johtoon.
”Olen intoa puhkuen ja luottavaisin fiiliksin tarttumassa toimeen”, Pekka Kujala sanoo.




