Kuva: Pixabay.
Uutiset

Ostovoiman vahvistuminen parantaa useiden toimialojen näkymiä

Työn ja talouden tutkimus LABOREn toimialaennusteessa tarkastellaan yksityisen sektorin päätoimialojen suhdannenäkymiä vuosina 2024 ja 2025. Normalisoitunut inflaatiotilanne on vahvistanut kuluttajien ostovoimaa, mutta yleinen talouskehitys on yhä vaisua. Rakennusalan ahdinko on toistaiseksi jatkunut, ja paremmasta kehityksestä on vasta hienoisia merkkejä. Teollisuus supistuu hieman vuonna 2024, kun taas palvelualoilla näkymät ovat pääosin positiiviset. Alkuvuoden 2024 poliittiset lakot koskettivat lukuisia toimialoja, mutta lakkojen tarkkojen vaikutusten arvioiminen on erittäin haastavaa.

Työn ja talouden tutkimus LABORE julkaisee toimialaennusteen vuosille 2024–2025 torstaina 15. elokuuta 2024. Toimialaennusteessa tarkastellaan teollisuuden, rakentamisen, kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä liike-elämän palveluiden suhdannenäkymiä. Toimialaennusteen erillisteksteissä käsitellään kuluttajien luottamusindikaattoreita ja niiden käyttöä talouden tilan arvioinnissa sekä lakkoja tilastojen näkökulmasta.  

Yleinen talouskehitys on Suomessa melko vaisua, vaikka inflaation hidastumisen vuoksi talousympäristö onkin viime vuotta ennakoitavampi. Vientimarkkinoiden vaimea kehitys haittaa yhä erityisesti tehdasteollisuutta, joka supistuu kokonaisuudessaan hieman vuonna 2024. Lähes kaikki teollisuudenalat supistuvat hieman, mistä poikkeuksena on metsäteollisuus, joka kasvaa muun muassa melko lupaavien kysyntänäkymien vuoksi.

Rakennusalan ongelmat ovat jatkuneet ja ala supistuu vielä vuonna 2024. Korkotason vähittäinen lasku ei ole vielä juurikaan virkistänyt asuntokauppaa. Paremmista ajoista on havaittavissa vasta hyvin hienoisia signaaleja, kuten liikevaihdon ja uusien hankkeiden aiempaa suotuisampi kehitys. Rakennusalan haasteet näkyvät välillisesti myös muun muassa metsäteollisuudessa ja tukkukaupassa.  

Ostovoiman selkeä vahvistuminen vauhdittaa vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemisalaa. Toisaalta yleisen ALV-kannan nosto vaikuttanee näihin aloihin myyntiä vähentävästi. Vuonna 2024 kaupan ja matkailu- ja ravitsemisalan tuotokset pysyvät suunnilleen vuoden 2023 tasolla ja kasvavat kohtalaisesti vuonna 2025. 

Liike-elämän palveluiden näkymät ovat pääosin valoisat. Erityisesti televiestintä ja tietojenkäsittelypalvelut jatkavat nopeaa kasvuaan. Toisaalta rakentamisen ongelmat heijastuvat arkkitehti- ja insinööripalveluihin, jotka supistuvat hieman vuonna 2024. Ennustevuosina korkeimpien korkojen aika on ohi ja tästä hyötynyt rahoitus ja vakuutusala supistuu hieman vuonna 2024. 

Toimialaennusteen tilasivat Laborelta Ammattiliitto PRO, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Paperiliitto, Raideammattilaiset JHL, Rakennusliitto ja Rautatiealan unioni RAU.

Laboren toimialaennuste vuosille 2024-2025