Naantalin Kylpylästä entistä vastuullisempi matkailukohde.
Uutiset

Naantalin Kylpylästä entistä vastuullisempi matkailukohde

Naantalin Kylpylälle on myönnetty matkailun Green Key -jatkosertifikaatti. Sertifikaatti myönnettiin Green Key ja Green Activities -tuomariston kokouksessa perjantaina 9. joulukuuta. Naantalin Kylpylässä toteutetaan nyt entistä enemmän erilaisia vastuullisuustoimia, sillä kriteerit ympäristösertifikaatille tiukkenivat entisestään.

Kestävän kehityksen huomioiminen on tärkeää tämän päivän matkailussa. Erityisesti matkailualalle räätälöidyn Green Key -ympäristöohjelman tarkoitus on edistää kestävää matkailua motivoimalla niin henkilökuntaa kuin asiakkaita osallistumaan ekotekoihin ja kasvattamalla matkailualan ja matkailijoiden ympäristötietoisuutta. Alun perin Naantalin Kylpylälle myönnettiin Green Key -sertifikaatti vuosi sitten.

­– Sertifikaatin pitäminen kuitenkin edellyttää, että sille haetaan jatkoa vuosittain ja samalla kriteerit sertifikaatille tiukkenevat. Voidaan siis katsoa, että Kylpylän toiminta on entistä vastuullisempaa. Tänä vuonna kriteereissä tuli muun muassa pakolliseksi yrityksen hiilijalanjäljen laskeminen. Myös energian osalta tuli huomattava määrä uusia toimenpiteitä toteutettavaksi, kertoo hotellinjohtaja Eerika Rinne.

– On myös ollut hienoa huomata, miten viime- ja edellisvuonna tehdyt lamppujen led-päivitykset näkyvät nyt jo konkreettisesti sähkönkulutuksessa. Ensi vuodeksi on jo suunniteltu lisää parannuksia, kuten uusia tapoja vähentää ruokahävikkiä. Alkuvuodesta saamme myös pakkausmuovin osaksi kierrätystä, lisää Kylpylän ympäristötiimin vetäjänä toimiva Milla Forsberg.

Henkilökunta mukana ideoinnissa Tutkimukset osoittavat, että matkaillessa ostopäätöksiä tehdään enemmän ja enemmän kestävän kehityksen arvojen perusteella. 

– Naantalin Kylpylässä on tehty ympäristötyötä jo useiden vuosien ajan. Jatkosertifikaatin saaminen on merkittävä saavutus, jonka eteen on tehty tänä vuonna paljon työtä. On hienoa, miten henkilökunta on lähtenyt innoissaan mukaan ideoimaan uusia, kestävän kehityksen kannalta edullisia toimintatapoja. Työmme kestävän matkailun eteen jatkuu koko ajan, muistuttaa Rinne.Perjantaisessa kokouksessaan Green Key sertifioi yhteensä yhdeksän uutta kohdetta ja myönsi jatkosertifikaatin 41 suomalaiselle matkailuyritykselle.


Lisätietoja:


Eerika Rinne
hotellinjohtaja 
Naantalin Kylpylä
p. 044 556 6261 
eerika.rinne@sunborn.fi

naantalispa.fi
greenkey.fi