Kuva Veritaksen pääkonttorista: Wellu Hämäläinen
Nimitykset

Muutoksia Veritaksen johtoryhmässä

Veritas Eläkevakuutuksen johtoryhmässä tapahtui muutoksia kesäkuun alussa. Veritas uudisti samalla organisaatiorakennettaan.

Veritaksen myyntijohtaja Michael Isaksson on nimitetty Asiakkuudet-sektorin vt. johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.6.2023 alkaen.

”Muutosten tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta entisestään. Haluamme tarjota alan parhaan asiakaskokemuksen ja varmistaa, että organisaatiorakenne tukee kasvua mahdollisimman hyvin”, sanoo Veritaksen toimitusjohtaja Carl Haglund.

Asiakkuusjohtaja ja johtoryhmän jäsen Staffan Åberg on nimitetty uuden Eläke- ja vakuutuspalvelut -sektorin johtajaksi. Åberg jatkaa tehtävässään johtoryhmän jäsenenä.

”Odotan innolla, että pääsen johtamaan palvelumme kehitystyötä vakuutusasiakkaiden lisäksi myös edunsaajien hyväksi. Johtotähtemme on jatkossakin henkilökohtainen, sujuva ja helposti saatavilla oleva palvelu, ja se on myös suurin kilpailuetumme”, sanoo Åberg.

”Otan tehtävän nöyrästi vastaan ja olen ylpeä, että saan olla osa tätä osaavaa ja palveluhenkistä tiimiä. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme parasta palvelua parhaaseen hintaan”, kommentoi Isaksson.

Sektorijohtaja ja johtoryhmän jäsen Mika Paananen siirtyy kesän jälkeen uusiin työtehtäviin Veritaksen ulkopuolelle. Veritaksessa Paanasen vastuulle ovat kuuluneet eläkkeet, kuntoutus ja työkykyriskin hallinta.