Tapio Anttila
Tapio Anttila on palkittu useilla kotimaisilla ja kansainvälisillä muotoilupalkinnoilla. Tämä tunnustus oli jo kolmas tänä vuonna. Alkuvuodesta Anttila sai peräti 20:nnen Good Design Awardin ja kolmannen Green Good Design Awardin, joka myönnetään ekologiselle designille.
Uutiset

Muotoilija Tapio Anttila palkittiin kansainvälisellä muotoilupalkinnolla jo kolmannen kerran tänä vuonna

Tapio Anttilan suunnittelema Day&Night-vuodesohva on palkittu Prize Designs for Modern Furniture + Lighting Winner -palkinnolla. Tunnustus on suunnittelijalle hänen uransa merkityksellisimpiä ja kansainvälisesti ainutlaatuinen. Palkinto lanseerattiin uudelleen yli 70 vuoden tauon jälkeen ja sen tavoitteena oli löytää ja palkita maailman parasta ja innovatiivisinta designia.
 
– Tämä palkinto on minulle ehkä merkittävin kansainvälinen tunnustus. Olen urani aikana saanut useita palkintoja `vuoden parhaista tuotteista´, mutta tämä palkinto tulee pidemmältä aikaväliltä, ja merkityksellisyyttä lisää tietysti myös se, ettei palkintoja tällä kertaa ollut jaossa kovin montaa, kertoo Tapio Anttila

Omintakeista suomalaista designia

Day&Night on innovatiivinen ja käytännöllinen vuodesohva, joka on saanut aiemmin sekä Good Design Award:in että Iconic Awards: Interior Innovation Award:in. Kansainvälistä huomiota on herättänyt tuotteen kekseliäs muotoilu – sohva, joka ei näytä vuodesohvalta ja toimii ilman mekanismeja. Sitä voi käyttää parivuoteena tai jakaa kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Selkänojatyynyihin on kätketty vuodevaatteet. Day&Night -vuodesohva kuuluu Tapio Anttilan nimeä kantavaan suunnittelijan omaan mallistoon. 
 
Anttila on palkittu useilla kotimaisilla ja kansainvälisillä muotoilupalkinnoilla. Tämä tunnustus oli jo kolmas tänä vuonna. Alkuvuodesta Anttila sai peräti 20:nnen Good Design Awardin ja kolmannen Green Good Design Awardin, joka myönnetään ekologiselle designille. Sen palkinnon sai Renki-tuotesarja, joka tehdään nyt palkitun Day&Night vuodesohvan rungon hukkapaloista. Tapio Anttila Collection on keskittynyt designin lisäksi useisiin konkreettisiin vastuullisuustekoihin mm. kompensoimalla kaikkien mallistoon kuuluvien tuotteiden päästöt.   

Day&Night-vuodesohva
Day&Night-vuodesohva muuntuu moneksi. Tapio Anttila Collection – palkittua suomalaista Designia.

Alun perin Prize Designs for Modern Furniture + Lighting Winner -palkinnolla on ollut 1949 Museum of Modern Art (MoMa) perustama ja nyt 70 vuotta myöhemmin Global Design News ja Chicago Athenaeum: Museum of Architecture and Design lanseerasivat sen uudelleen. Kansainväliseen jyryyn kuuluivat Kenneth P. Baker / Genzler USA, Carsten Fischer / Henning Larsen Architects Tanska, Francine Houben / Mecanoo Architecten Tanska ja Christopher Ingenhoven / Ingenhoven Architects Saksa. Useiden satojen ehdotusten joukosta jyry poimi 60 tuotetta ja suunnittelijaa 24 eri maasta. ”Furniture” kategoriassa oli kolmetoista sarjaa tuoleista tekstiileihin. Day&Night vuodesohva osallistui ”Seating units” -sarjaan.