Maskun kunta on nostanut vahvasti suosiotaan viimeisinä vuosina.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Monimuotoinen ja kehittyvä Masku

Maskun kunta on nostanut vahvasti suosiotaan viimeisinä vuosina.
Positiivinen muuttoliike sekä Turusta että pienemmistä lähikunnista on merkittävää.
Maskusta on helppo käydä töissä ja vapaa-ajanvietossa myös muissa lähialueen kunnissa. Leppoisa asuinympäristö ja palveluiden läheisyys vetävät ihmisiä keskelle kauneinta Varsinais-Suomea, Maskuun.

– Meiltä löydät mieleisesi asuinympäristön, on se sitten tiivis kuntakeskus, pittoreski kylä tai harvaan asuttu maaseutumiljöö rannikolla.
Tästä suosiosta tosiaan kertoo koronavuosien jälkeen haettujen ja myönnettyjen rakennuslupien määräkin. Se on noussut selvästi ja määrä on tämän kokoiselle kunnalle todella hyvä, kertoo Maskun kunnan rakennustarkastaja Jonna Oksanen.

Moottoritie lähensi

On selvää, että moottoritie (VT8) ja sen myötä parempi saavutettavuus nosti Maskun vetovoimaa vaihtoehtona asumiselle ja liiketoiminnalle.
-Liikenneyhteyksien paraneminen, rakennettavuus, monimuotoiset tontit ja viihtyisyys ovat seikkoja, jotka ovat lisänneet pientalorakentamista, Oksanen luettelee.
Meiltä löytyy tontteja vaihtelevissa maastoissa, eikä pelkkää peltomaisemaa.
Omakotirakentamisen lisäksi kysyntää olisi valmiille taloille ja taloyhtiöille. Tähän asti rakennetut asunnot on varattu heti. Tässä olisi todella hyvä sauma rakennuttajille, hän vinkkaa.

Palvelut

Palveluiden lisääntyminen kulkee käsi kädessä asukkaiden määrän kasvun kanssa. Se on kaksisuuntaista kehitystä. Kysyntä lisää tarjontaa ja palveluiden määrä ja laatu taas lisää vetovoimaa.
Maskusta löytyy kaikki perheiden tarvitsemat palvelut; Kaupat, koulut, päiväkodit, kirjasto ja terveyskeskus. Olemme panostaneetkin koulujen ja päiväkotien kuntoon ja viihtyisyyteen viime vuosina voimakkaasti.
Meillä on myös hienot harrastemahdollisuudet, uusi skeittiparkki, urheiluhalli ja golfkenttä. Eikä pidä unohtaa upeaa luontoa, ulkoilumaastoja ja uimarantoja. Yhdessä Lemun ja Askaisten kanssa nähtävyydetkin ovat vertaansa vailla. Ja matonpesupaikoista muuten soitetaan joka kevät, niitäkin löytyy, Oksanen jatkaa listaa hymyillen.

Lupa-asiat

Rakennus- ja muissa lupa-asioissa kunta palvelee. Rakennushankkeen huolellinen suunnittelu säästää aikaa, vaivaa ja kustannuksia. Me autamme kyllä, mutta huolellinen valmistelu lyhentää kaikkien käsittelyaikoja. Suosittelemme sähköistä asiointipalvelua, vaikka mielellämme annammekin neuvoa ja opastusta.
Meihin kannattaa olla yhteydessä heti hankkeen alussa, niin autamme sen onnistumisessa.
Koen, että meidän kanssamme on helppo toimia. Kunnassa on ohut organisaatio ja tässä samalla käytävällä ollaan. Tämä mahdollistaa ketterän työskentelyn ja antaa iloa ja intoa myös työn tekemiseen.
Me kaikki haluamme, että asukkaillamme on turvallista ja viihtyisää. Siihen tässä työssä tähdätään, Oksanen kiteyttää.

Toimitilat ja teollisuus

Meillä on tilaa yrittämiselle.
Helppo saavutettavuus ja kilpailukykyiset tontti- ja tilahinnat tekevät Maskusta houkuttelevan myös teollisuuden ja toimitilarakentamisen näkökulmasta.
Tästä syystä yritystonttien tarjontakin kasvaa.
Yrityksille tarjontaa Maskussa on moottoritien välittömässä läheisyydessä, Rivieran alueella. Kunnan tonttien lisäksi alueella on myös runsaasti yksityisiä toimijoita, jotka tarjoavat valmiita tiloja, kiinteistöjä sekä myös pelkkää tonttimaata.
Kehitystä ja kysyntää seurataan ja jatkoa ajatellaan tonttikaavoituksessa ja suunnittelussa kaiken aikaa. Tällä hetkellä kunta on kaavoittamassa alueelle noin kymmenen hehtaaria lisää yritystontteja, kertoo Maskun elinvoimapäällikkö Lauri Hyttinen.

Sen lisäksi että Maskun kunta tarjoaa monipuolisesti yritystontteja hyvien liikenneyhteyksien varrelta, on luonnollisesti eri vaiheissa oleville yrityksille tarjolla monipuolisesti yritystukea ja neuvontaa. Näissä asioissa voi minuun olla aina yhteydessä, Hyttinen lupaa.

Tervetuloa paremman elämän Maskuun.

YHTEYSTIEDOT:

Elinvoimapäällikkö Lauri Hyttinen, lauri.hyttinen@masku.fi, 044 7388 338
Rakennustarkastaja Jonna Oksanen, jonna.oksanen@masku.fi, 044 7388 257

Maskun kunta
Keskuskaari 3
21250 MASKU